maanantai 17. heinäkuuta 2023

S Solubiologit tai insinöörit eivät kilpaile rahoituksesta vääryystutkijoiden kanssa, vaan...

Mutta tosiasiassa kaikki hankkeet eivät kilpaile rahoituksesta samalla viivalla. Suomen Akatemia koostuu kolmesta eri tieteenaloja edustava toimikunnasta, joista yksi on tuo Ruokosen johtama KY-tutkimuksen toimikunta. Suomen Akatemia siis lähtökohtaisesti korvamerkitsee tietyn summan tälle tutkimuskentälle, mikä tarkoittaa, että esimerkiksi solubiologit tai insinöörit eivät kilpaile rahoituksesta vääryystutkijoiden kanssa. Toisin sanoen: jos Suomen Akatemia rahoittaa vääryystutkimusta, se ei johdu siitä, että kyseinen tutkimussuunnitelma olisi korkeatasoisempi kuin rahoitusta vaille jäänyt solubiologinen vaihtoehto. Sen sijaan vääryystutkijat kilpailevat esimerkiksi psykologien ja taloustieteilijöiden kanssa.

[Näin oli lausuttu Verkkouutisissa 8.9.2022 julkaistussa Jukka Savolaisen kirjoittamassa katsauksessa Vääryystutkijoiden höpötiedettä saa pilkata. Savolainen on sosiologian ja kriminologian professori Wayne State -yliopistossa Yhdysvalloissa.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti