lauantai 20. toukokuuta 2023

S Putinin omat SS-joukot, osa 1

Putin loi kansalliskaartin vuonna 2016. Se selvensi Venäjän varsin kiharaista turvallisuusarkkitehtuuria siten, että presidentti – tai ainakin Putin – sai oman armeijansa.

Mahdollisessa ristiriitatilanteessa kansalliskaarti on siis Putinin käskyvallassa. Putinilla on myös muutaman tuhannen miehen henkivartiokaarti, jota johti niin ikään Zolotov vuosina 2000–2013.

Yleensä kansalliskaartilla tarkoitetaan vapaaehtoisten muodostamaa joukkoa, joka toimii virallisten asevoimien apuna. Tätä Venäjän kansalliskaarti ei lainkaan ole. Se muodostettiin järjestelemällä uudestaan sisäministeriön joukkoja.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 16.5.2023 julkaistussa Ville Similän kirjoittamassa uutisartikkelissa Kansalliskaarti on Putinin viimeinen turva.]

1 kommentti:

  1. Koko ajanhan tuo Rosgvardija eli Rysskaarti on Putlerin alaisuudessa, kun kaartin komentaja Zolotov ei ole minkään ministeriön vaan suoraan Suuren Johtajan alainen tämän johtamassa Federaation Turvallisuusneuvostossa.

    Heinrich Himmler puolestaan oli der Adolfin alainen Reichsführer-SS:nä Puolueen kautta, yhtenä NSDAP:n suoraan Johtajan alaisista Reichsleitereistä.

    VastaaPoista