sunnuntai 7. toukokuuta 2023

S Mitä kuoleman jälkeen tapahtuu juutalaisen uskonnon mukaan

Sampsa:

Haluan kysyä vielä yhden kysymyksen. Mitä kuoleman jälkeen tapahtuu?

Samuel:

En oikein tiedä. Juutalaisuudella ei ole selkeää yksimielisyyttä asiasta. Uskomme ylösnousemukseen aikojen lopussa. Onko ylösnousemus kaikkia varten vai pelkästään niille, jotka sen ansaitsevat? Jotkut juutalaiset ajattelevat, että ylösnousemuksessa on kaksi vaihetta. Ensimmäisessä vaiheessa kaikki herätetään eloon. Toinen vaihe, jossa vain vanhurskaat herätetään, tapahtuu välissä olevan aikakauden jälkeen. Tästä on kuitenkin olemassa monenlaisia erilaisia näkemyksiä. Juutalaisuudessa ei oikeastaan ole tästä konsensusnäkemystä, muuta kuin että ainut tapa saada varmuus asiasta on odottaa ja katsoa.

Vain harvat juutalaiset uskovat ikuiseen kadotukseen. Monet juutalaiset kyllä ajattelevat, että jotkut sielut tuhotaan. Voi olla joitain sieluja, jotka tekivät kauheita asioita elämässään, ja heitä rangaistaan. Mutta rangaistuksen jälkeen hekin tuhoutuvat. Miksi rangaista ikuisesti? Sellainen tuntuisi liioitellulta. Ikuisuus on hyvin pitkä aika. Perinteisesti juutalaisuus näkee helvetin enemmänkin kiirastulena.

Juutalaisissa sururituaaleissa vainajaa sureva rukoilee kolme kertaa päivässä, mutta vain 11 kuukauden ajan. Lopettaminen on ilmaus siitä, että kuolleet ovat ehkä olleet kiirastulessa jonkin aikaa, mutta eivät enää. Heillä täytyy olla kaikki hyvin nyt, eikö vain? Kuka tahansa juutalainen tai pakana, joka yritti parhaansa elää todella hyvää elämää, vaikka onkin saattanut tehdä virheitä matkan varrella, pelastuu lopulta. Tämä on yksi syy siihen, miksi juutalaisuus ei ole käännyttävä uskonto. Meillä on vahva usko siihen, että pakanoilla, jotka elävät vilpittömän omistautumisen elämää yrittäen olla parhaita versioita itsestään, on paikka kuolemanjälkeisessä elämässä.

Maimonides on sanonut, että ei ole hedelmällistä ajatella näitä asioita liikaa. Pitäisi vain elää hyvää elämää ja katsoa, mitä tapahtuu sen jälkeen. Yleinen juutalainen asenne tuonpuoleiseen on, että meillä on paljon tekemistä tässä maailmassa, joten on turha miettiä liikaa kuolemanjälkeisiä asioita. Uskomme, että kuoleman jälkeen on jotain, ja luotamme siihen, että Jumala on oikeudenmukainen ja hyvä. 

[Näin oli lausuttu Areipagi-sivustolla 18.5.2022 julkaistussa Sampsa Korpelan tekemässä rabbin ja teologin Samuel Lebvensin haastattelussa, joka oli otsikoitu: Rabbi ja teologi Samuel Lebens: Analyyttinen teologia ei ole vain kristillistä teologiaa, vaikka kristityt ovatkin siinä edelläkävijöitä.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti