perjantai 5. toukokuuta 2023

S Kirjan kansikuvan näkymisestä lähikaupan mainoksessa tai verkkokaupan sivulla ei pidä joutua maksamaan erikseen

Kirjailijoiden intressissä on saada kirjalleen mahdollisimman paljon näkyvyyttä. Kansikuva on tuotteen paketti, vähän kuin suklaapatukan kääre tai muropaketin kylki. Pitäisikö näiden kuvien näkymisestä lähikaupan mainoksessa tai verkkokaupan sivulla maksaa erikseen? Ei tietenkään.

Kopiosto sotkee ilmeisen tahallisesti kaksi eri asiaa: kannen ja sisällön. Kansi on tuotteen julkisesti näkyvä osa. Sisältö on se, josta maksetaan. Siitä huolimatta sisältöä saa sitaattioikeuden nojalla lainata asiayhteyteen sopivan määrän, laajemmasta käytöstä tai esimerkiksi kirjan lukemisesta ääneen yleisön edessä pitää maksaa erikseen.

[Näin oli lausuttu tietokonenörtti Petteri Järvisen Havaintoja digimaailmasta -blogissa 30.4.2023 julkaistussa merkinnässä Kirjojen kansikuvat ja niistä rahastaminen.]

[Ahneus ja kohtuuttomuus ovat ainakin joskus syntejä.] 

[Ihan niin kuin Piraattipuolueelle olisi oikeasti kysyntää vielä nykyaikanakin, siitä huolimatta että kuluttaja saa musiikkia kuultavakseen ja elokuvia ja tv-sarjoja katsottavakseen huokeasti tätä nykyä eri suoratoistopalveluista.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti