S Historiallinen tutkimus tuottaa ihmisoikeuspuheeseen kriittistä etäisyyttä

Tuodessaan esiin ne pyrkimykset, joita ihmisoikeuspuheella on edistetty, historiallinen tutkimus tuottaa siihen kriittistä etäisyyttä. Näkyviin tulee, että sillä myös ylläpidetään valtasuhteita ja jaetaan materiaalisia ja henkisiä voimavaroja. Kun ihmisoikeudet näin tuodaan osaksi yhteiskunnallista kiistelyä, voi käydä niin, että niiden ideologinen sanoma heikkenee.

Aktivisti voi pitää tätä ongelmallisena. Toisaalta näyttihän aikoinaan kriittinen raamattututkimus, kuten 1835 ilmestynyt David Joseph Straussin Das Leben Jesu, suorastaan antikristilliseltä manifestilta. Kristinusko ei kuitenkaan siihen päättynyt, eikä ole syytä ajatella, että näin kävisi ajatukselle ihmisoikeuksistakaan.

Historiallinen ihmisoikeustutkimus voi itse asiassa palvella tämänpäiväistä politiikkaa. Kun oikeuksia koskeva puhe liitetään taloudelliseen ja poliittiseen yhteyteensä, näkyviin tulevat ne intressit, pyrkimykset ja vallankäyttö, jota tuo puhe edustaa.

Koska ihmisoikeuspuheeseen liittyy ehdottomuuden sävy, se ei useinkaan helpota arkiseen politiikkaan kuuluvaa kompromissien etsimistä. Tuodessaan esiin ne pyrkimykset, joita sillä ajetaan, tutkimus tekee mahdolliseksi tuon puheen arvioimisen muuhun politiikkapuheeseen verrattuna. Käy myös selväksi, ettei hallitsemissa ole kysymys edeltä annettujen luonnollisten tai välttämättömien normien soveltamisesta.

[Näin oli lausuttu Tieteessä tapahtuu -lehden numerossa 2/2023 julkaistussa Martti Koskenniemen kirjoittamassa artikkelissa Mistä ihmisoikeudet saivat alkunsa, ja onko niiden aika tullut päätökseensä?.]

[Itse uskon, että kaikki arvot ovat vain ihmisen päässä eivätkä ne viittaa mihinkään ulkoiseen todellisuuteen. Täten ihmisoikeudetkin ovat vain ihmisen keksintöä. Nykyaikana voitaisiin sanoa niiden olevan sosiaalinen konstruktio. Silti minä kannatan ajatusta ihmisoikeuksista, vaikka sitä ei voi mitenkään osoittaa oikeaksi.]