torstai 3. marraskuuta 2022

S Putin on omaksunut kauan sitten lyötyjen Venäjän valkoisten ideologian

Beevorin mielestä Putin ei ole Neuvostoliiton bolsevikki- ja kommunistihallintojen jatkaja. Putin seuraa Venäjän sisällissodassa hävinneiden valkoisten ajatuksia.

– Ortodoksista kristillisyyttä ja mystistä slaavilaista kansallisuusajattelua. Kremlistä on siivottu kaikki neuvostoajan symbolit ja tilalla on tsaarien aikaisia. Kaksipäisiä kotkia ja sellaista.

Beevorin mielestä Putin on omaksunut kauan sitten lyötyjen Venäjän valkoisten ideologian.

– Se näkyy siinä, kuinka hän haukkuu Leniniä ja tämän toimia Ukrainassa.

Beevorin kirja ei tosin anna ruusuista kuvaa bolsevikeistakaan. Hän kutsuu heitä ”brutaalin epäinhimillisiksi”. Sitä olivat myös monet valkoiset kenraalit, mutta bolsevikit olivat järjestelmällisempiä.

– Leninille ihmiselämä tai -oikeus eivät merkinneet mitään.

Lenin uskoi aiempien hallitsevien luokkien tuhoamiseen täysin.

Bolsevikit menestyivät koska talonpojat luottivat yleensä enemmän heihin kuin ylimielisiin valkoisiin upseereihin. Bolsevikeilla oli selkeä, Leninistä lähtevä komentorakenne ja he pystyivät siirtämään joukkoja eri rintamien välillä. Valkoisten kenraalien armeijat taas olivat ympäri suurta Venäjän maata.

– Viestin kulku niiden välillä saattoi kestää kolme viikkoa.

[Näin oli lausuttu Ilta-sanomat -lehden sivuilla 19.20.2022 julkaistussa Seppo Varjuksen kirjoittamassa artikkelissa Antony Beevor: Venäjällä ei tule uutta vallankumousta – Putinin ideologia on peräisin sisällissodan valkoisilta.]

2 kommenttia:

  1. Liekö Putlerilla kaikkien touhujensa motiivina tehdä valtakunnastaan sellainen mitä siitä olisi aikoinaan voinut tulla, jos Kerenskin hallitus olisikin pystynyt jatkamaan toimintaansa tasavallan luomiseksi eikä bolsevikkivallankumousta olisi koskaan tapahtunut?

    VastaaPoista