Tämä kaikki on ilmeistä. Emme ole yhtä uhrautuvia kuin termiitit ja osaamme muiden kädellisten tapaan alistaa heikompia. Yksi yhteiskunnallinen ominaisuus meillä kuitenkin on, joka muulta eläinkunnalta puuttuu: olemme lajina kyllin älykkäitä ymmärtääksemme, että ”jos onni olisi kohdellut minua toisella tavalla, voisin itse olla heikompiosainen ja joutua vahvempien sortamaksi”.
[Näin oli lausuttu tietokirjailija ja tiedetoimittaja Osmo Tammisalon blogissa 14.10.2022 julkaistussa merkinnässä Ahneuden vai politiikan loppu?, joka on alun perin julkaistu Talous ja Yhteiskunta -lehden numerossa 3/2022. Tekstissä käsitellään Collierin ja Kayn vuonna 2021 julkaistua kirjaa Greed is Dead – Politics After Individualism.]
Suomalaisessa yhteiskunnassa esiintyy outo vastailmiö:
VastaaPoistahyväosaisten kateus huono-osaisia kohtaan.
Yksi ja toinenkin on purkanut vihaansa työttömiä kohtaan, julistaen haluavansa pakottaa heidät johonkin oikein nöyryyttävään, että loppuu se kulutusjuhla hänen verorahoillaan!
Kun heiltä kysytään, mikseivät he itse sitten heittäydy tuohon nautinnolliseen kulutusjuhlaan, jos oikeasti kokevat työttömän elämän olevan sitä, ei yleensä enää vastausta tule.
Kauhein vastaani tullut tapaus oli akateeminen ihminen, joka koki pultsareiden elämän loppumattomaksi juomajuhlaksi.
Nähdessäni rappioalkoholistin näen ihmisen, joka tekee hidastettua itsemurhaa.
Joku toinen voi nähdä siinä jonkinlaisen antiikin Kreikan symposionin viettäjän.
Liekö minkään muun kansan keskuudessa tällaista ilmiötä?
Siinä olisi jollekin sosiologille tai muulle yhteiskuntatieteilijälle väitöskirjan paikka.
Olisi sen paikka. Luulisi, että vastaavanlaisia ihmisiä löytyy muualtakin.
Poista