perjantai 11. marraskuuta 2022

S Dialogin lopettaminen erimielisten kanssa lisää yhteiskunnallista polarisaatiota entisestään

Ilmeisesti Yle oli kuullut kritiikin ja päättänyt ottaa yksimieliseen raatiinsa yhden (huom: yhden) konservatiivisesti ajattelevan keskustelijan, vähän kuin alibiksi. Mutta päätös rikkoi Ylen luoman “turvallisen tilan”, johon Abdulkarim oli vuosien aikana tottunut.

Yksikin erimielinen vastaväittäjä samanmielisessä kerhossa oli liikaa.

Mikä Jälkiviisaiden tarkoitus siis oli, jos ei väittely, keskustelu ja erilaisten näkökantojen puiminen? Oman agendan kiilusilmäinen ajaminen ilman haastajaa, ilman vastaväittäjää?

Yhtäkkiä vastaan saattaisi nyt tullakin täysin erilainen mielipide, joka pitäisi haastaa ja jota vastaan pitäisi pystyä argumentoimaan. Ja taivas sentään, istumaan samassa studiossa sen esittäjän kanssa.

Viime vuodet olemme olleet erittäin huolissaan kansan kahtiajaosta ja polarisaatiosta. Mutta dialogin lopettaminen erimielisten kanssa lisää polarisaatiota entisestään.

[Näin oli lausuttu Iltalehdessä 19.5.2022 julkaistussa Sanna Ukkolan kirjoittamassa kolumnissa Toimittaja jätti Jälkiviisaat Soinin takia – päätöksestä on suvaitsevaisuus kaukana.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti