Enoni näki, mitä sodasta seuraa. Hän puhui kokemastaan vain toisen sotaveteraanin kanssa, ja keskusteluissa tiettävästi vilisivät sotien kovimmat paikat, Kollaasta alkaen. Eno oli lääkintämies, ja hän paikkasi sen, mitä taistelujen jälkeen oli korjattavissa.
Nyt ymmärrän, miksi enoni murtui, kun utelin hänen sotakokemuksistaan. Ne olivat veren ja kauhun tahrimia – toisin kuin sotapuhe, joka ei tavoita sitä, mikä on lopulta totta.
[Näin oli lausuttu Seura-lehden sivuilla 17.1.2022 julkaistussa Jyrki Lantusen kirjoittamassa artikkelissa Sotapuhe on saanut ilman sakeaksi mutta vieraannuttanut veren ja kauhun tahrimasta todellisuudesta: ”Sotapuhe ei tavoita sitä, mikä on lopulta totta”.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti