Feministit kuvittelevat, että heidän ohjeillaan kasvaa vahvoja naisia, mutta mikään ei voisi olla kauempana totuudesta. Teeskennelty kovapintaisuus ei ole merkki vahvuudesta vaan kuralla olevasta itsetunnosta. Ja kurallahan länsimaisen naisen itsetunto on, mitä muuta se voisikaan olla? Naiseuden arvostus on tallottu aikamme irvikuvamaisen tasa-arvokäsityksen lokaan, ja naiset on sysätty miehisille kilpailuareenoille, joilla he joitain harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta eivät ole vahvuusalueellaan ja joilla he eivät viihdy. Tämän lisäksi naisille tolkutetaan pienestä pitäen, miten yhteiskunta sortaa ja alistaa heitä joka käänteessä ja miten miehet saavat kaiken eteensä hopeatarjottimella. Ei ole maailman kahdeksas ihme, että tällainen järjestelmä saa naiset tuntemaan riittämättömyyttä ja katkeruutta. Mieheyden kriisistä on – syystäkin – puhuttu paljon, mutta ei uljas uusi maailmamme naisia sen helpommalla päästä.
Feminismiä vaivaa sama tauti kuin sosiaalidemokratiaakin: maailma on tullut valmiiksi, kaikki järjelliset tavoitteet on jo saavutettu. Niinpä tavoitteita on pitänyt keksiä tyhjästä. Sosiaalidemokratian saralla tämä ilmenee haluna muuttaa länsimaat koko maailman sossuluukuksi, feminismin puolella pyrkimyksenä korjata kaikkien kuviteltavissa olevien vähemmistöjen keksitytkin ongelmat. Siinä rytäkässä naisten oikeudet ovat jääneet lapsipuolen asemaan.
[Olli Virtanen Sarastus-verkkolehdessä 2.3.2018 julkaistussa kirjoituksessaan Naiset jotka vihaavat naisia]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti