Toinen, tärkeämpi ja vähemmän keskusteltu argumentti talouden globalisoitumista vastaan on se, että vaikka yksittäinen maa voi optimoida tuotantoaan, se ei voi optimoida väestöään. Jos tuijotetaan pelkkiä numeroita, on järkevää teettää työvoimaintensiiviset tehtävät siellä, missä työvoima on edullista, ja keskittyä korkean lisäarvon jalosteisiin siellä, missä työvoima on kallista mutta teknologian ja osaamisen taso korkeaa. Karkeasti yksinkertaistaen: teetetään tehdas- ja maataloustyöt Afrikassa ja keskitytään Suomessa mikrosiruihin ja digitaalisiin palveluihin.
Ongelma on siinä, että niin Suomessa kuin Afrikassa syntyy erilaisia ihmisiä, joilla on erilaisia taipumuksia, ominaisuuksia ja olosuhteita. Kaikista ei tule mikrosirujen tai digitaalisten palveluiden kehittäjiä ja valmistajia. Voimme poistaa Suomesta suorittavan työn, mutta meille jää ihmisiä, joiden taipumukset sopivat parhaiten suorittavaan työhön. Kantaväestön osalta tämä implisiittisesti ymmärretäänkin, vaikka sitä ei kehdata ääneen sanoa: vaikka pääkirjoituksissa ja kolumneissa toistellaan jatkuvasti sitä, miten ”Suomi tarvitsee osaajia”, kukaan ei ehdota, että koulutetaanpa suomalaisista pitkäaikaistyöttömistä ja syrjäytyneistä niitä osaajia. Se ei käy niin helposti, koska ihmiset syntyvät erilaisina ja ovat erilaisia.
Sen sijaan maahanmuuttajien kohdalla usko massan homogeenisyyteen on vahva. 90-luvun alusta lähtien, ja vuoden 2015 syksystä kiihtyen, on kuultu ehdotuksia, joissa kotouttamisongelmat ratkaistaan tekemällä kouluttamattomista ja usein luku- ja kirjoitustaidottomista arabeista ja somaleista koodaajia ja muita huippuosaajia. Tulijat ovat kuulemma ”uusi Nokia”.
Yhdysvallat pystyi absorboimaan lyhyessä ajassa miljoonia uusia tulijoita 1800-1900-lukujen taitteessa siitä yksinkertaisesta syystä, että teollisuus, kaivokset sekä maa- ja metsätalous pystyivät työllistämään lähes rajattomasti ihmisiä, joilla ei ollut kielitaitoa tai varsinaista osaamista. Toisaalta tulijoilla ei ollut vaihtoehtoja töihin menemiselle, koska sosiaaliturvaa oli niukasti tarjolla. Nykyisessä Euroopassa kumpikaan ehto ei päde. Sisäänheittoammatteja ei juuri ole, eivätkä kaikki voi ryhtyä taksikuskeiksi. Töihin menemiseen ole mitään välttämätöntä tarvettakaan, koska tulonsiirroilla elää leveästi verrattuna lähtömaan oloihin.
Vapaakauppa ja tavaran vapaa liikkuminen polarisoivat ja jakavat yhteiskuntaa. Suuri osa ihmisistä saavuttaa jälkiteollisen yhteiskunnan vaatiman osaamistason ja pärjää mainiosti, mutta yhä useampi putoaa kyydistä. Laskennallinen ratkaisu olisi siirtää matalan osaamistason ihmiset sinne, missä on tarjolla matalan osaamistason töitä, mutta ei suurin osa ihmisistä halua muuttaa kotimaastaan pois. Suurin osa ihmisistä haluaa elää ympäristössä, jonka he kykenevät ymmärtämään. Minne suomalainen duunari lähtee, kun duunit ovat lähteneet?
Monet Trumpia äänestäneet muistelevat aikoja, jolloin tavallinen duunari saattoi elättää itsensä ja lapsensa, olla ylpeä ja luottaa tulevaisuuteen ja asioiden pysyvyyteen. Nyt työt ovat kadonneet Meksikoon, ja samaan aikaan joku itärannikon ”Joogamatto-Jessica” kaataa suolaa haavoihin höpisemällä heille jostakin sukupuolten moninaisuuden juhlistamisen tärkeydestä.
Yhteiskunta pysyy yhteiskuntana vain, jos se pystyy tarjoamaan erilaisille jäsenilleen mahdollisuuden henkisesti ja materiaalisesti ihmisarvoiseen elämään. Talouden globalisaatio tuottaa erikoistuneita yhteiskuntia ja vie päinvastaiseen suuntaan.
[Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho MTV:n sivuilla 15.6.2018 julkaistussa vieraskolumnissaan Ihmiset kaipaavat turvallisuutta – siksi liberaali globalismi on kriisissä]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti