S Kalevalan "vääränlaisesta" kuvastosta

...on viime aikoina vaadittu piilotettavaksi mm. saatesanoilla "eikö museota yhtään hävetä?" Koska vaatijat eivät tietenkään ole lukeneet Kalevalaa, he jäävät vain jumittamaan kuvaan, jossa vanha irstas käppänä jahtaa nuorta tyttöä, eivätkä tiedä, etteivät Väinämöisen yritykset suinkaan pääty onnellisesti kummankaan kannalta. Tarun opetus onkin hyvin feministishenkisesti se, että kannattaa pysytellä vaan kiltisti omissa kategorioissaan.

Onneksi museon johtaja Susanna Pettersson pysyy suoraselkäisenä ja jättää tuollaiset vaatimukset omaan arvoonsa. Hän summaa koko touhun hienosti:

Taiteen tehtävä on esittää kysymyksiä ja antaa ajattelemisen aihetta. Museoiden tehtävä on toimia esittämisen, puheen ja monimuotoisten tulkintojen areenoina. Ei ole oikeaa tai vääränlaista taidetta. On vain taidetta.

Harvinaisen asiallista puhetta. Mutta millaisen yhteenvedon saamme tästä taidehistoriallisesta oppitunnista?

Huomaamme, että vääränlaisten kuvien kieltäminen niin siveellisyyden loukkaamisen kuin vallitsevan ideologian kanssa ristiriidassa olemisenkin takia on jo vanha keksintö, eivätkä naiskuvasta huolestuneet feministit tai #MeToo-kampanjoijat ole tuoneet tähän muotiin mitään uusia innovaatioita. Perusteet sensuurin vaatimiselle vaihtelevat, mutta periaate pysyy samana: halutaan kieltää muilta se, mikä ei itseä miellytä.

Näköjään oikea kysymys ei olekaan, että onko tällaisten kuvien jakaminen enää nykyään sopivaa, vaan että onko se vieläkään sopivaa. Reaktioista päätellen ei vaikuta olevan.

[Näin oli lausuttu Pekan porstua -blogissa 10.2.2018 julkaistussa merkinnässä Sivistyksen rappiosta ja vähäpukeisista naisista.]