1800-luvulla elänyt anarkisti Mihail Bakunin kirjoitti siitä, kuinka yhteiskunnan erilaisten tehtävien samaistaminen yhden työn kategorian alaisuuteen kätkee niihin sisältyvät laadulliset erot ja valta-asetelmat. On ongelmallista, jos esimerkiksi kuningas sanoo tekevänsä työtä. Tällöin kuninkaan ja tehdastyöläisen erilaiset asemat eivät hahmotu yhtä kirkkaalla tavalla kuin silloin, jos sanottaisiin, että kuningas ei tee työtä vaan hallitsee.
Modernissa yhteiskunnassa hyvin erilaisia aktiviteetteja kutsutaan työksi. Pääministeri, yliopistotutkija, siivooja, puuseppä ja tehdastyöläinen tekevät kaikki työtä. Tällainen ajatus työstä hyvin laajana kategoriana ei kuitenkaan ole ikuinen. Työtä ei ole aina ja kaikkialla ymmärretty samalla tavoin. Monissa yhteiskunnissa on ajateltu, että tietyissä yhteiskunnallisissa asemissa ihmiset ovat vapaita työstä. Nyky-Suomessa taas kaikki presidenttiä myöten ovat tekevinään töitä — paitsi työttömät, joihin yhteisön syyttävä sormi kohdistuu.
Antiikin
ajan kreikkalaisissa kaupunkivaltioissa työntekoa sen sijaan
halveksuttiin. Erityisesti ruumiilliseen työhön suhtauduttiin
kielteisesti. Ajateltiin, että työ fyysisenä välttämättömyytenä alentaa
ihmisen eläimen tasolle. Varsinaisesta ruumiillisesta työstä erotettiin
ammattitaitoa vaativa valmistaminen, jota ei koettu aivan yhtä
häpeällisenä. Hopeakaivoksissa työskentelevien orjien ja taidokkaita
käsitöitä tekevien kaupunkilaisten aktiviteettien asettaminen saman
käsitteellisen kategorian alaisuuteen olisi tuntunut aikalaisista
oudolta. Kokonaan työhön liittyvien käsitteiden ulkopuolelle jäivät niin
poliittinen toiminta kuin oppineisuuden harjoittaminen. Kuten monille
peruskoululaisille kerrotaan, sanan koulu etymologiset juuret johtavat muinaiskreikan sanaan skholḗ, joka tarkoitti vapaa-aikaa.
[Näin oli lausuttu Juuso Koposen kirjoittamassa Antroblogissa 7.3.2018 julkaistussa kirjoituksessa Työ ihmissielun kirouksena.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti