keskiviikko 4. lokakuuta 2017

S En ole koskaan uskonut ajatukseen voittamattomasta vihollisesta, söör

Valtavirtaisessa ajattelussa harvemmin huomioidaan, että tietoisuus vähäisistä tai olemattomista onnistumisen mahdollisuuksista ei automaattisesti estä ihmistä toimimasta. Linkolan elämää ja ajattelua ei leimaa niinkään toivottomuus kuin traaginen optimismi. Hän pitää riittävää suunnanmuutosta äärimmäisen epätodennäköisenä ja omia vaikutusmahdollisuuksiaan pieninä, mutta taistelee oikeaksi katsomansa asian puolesta, koska ponnistus, turhakin, on elämän arvokkuuden ja mielekkyyden lähde. Hanskojen ripustaminen naulaan olisi kunniattoman ihmisen teko. Tällaistakin asennetta voi toki arvostella, muttei ainakaan todellisuuspakoisuudesta. 

[kauhistuttava kirjailija Timo Hännikäinen Sarastus-verkkolehdessä 31.8.2017 julkaistussa kirjoituksessaan Suomalainen sijaiskärsijä, jossa hän käsittelee kalastaja Pentti Linkolaa, miestä, joka on intellektuelli ja ekofasisti sekä täysin immuuni sellaisille lainsäädäntömme kohdille kuin laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja laki uskonrauhan rikkomisesta. Hännikäinen käsittelee kirjoituksessaan myös Riitta Kylänpään Linkolasta kirjoittamaa kirjaa 'Pentti Linkola – Ihminen ja legenda'.]

[PS. Tämän merkintäni otsikko on peräisin rakastamastani scifisarjasta.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti