keskiviikko 25. syyskuuta 2024

S Naisten ulkonäön merkitys nyky-yhteiskunnassa

– Ihmiset toisaalta olettavat, että naiset pitävät hyvää huolta ulkonäöstään, mutta eivät hyväksy sitä, että naiset koettaisivat jollain tavalla hyötyä omasta ulkonäöstään.

Etenkin silloin, kun puhutaan työelämästä ja ulkonäöllä saavutettavasta taloudellisesta hyödystä, mukaan astuu voimakas paheksunta. Tältä kantilta katsottuna se, että naisten kauneuskilpailut ovat kadonneet valokeilasta, onkin vain yksi tarina siitä, miten naisia lytätään. Miesten kauneuskilpailujakin järjestetään, mutta ne eivät ikinä ole saaneet niin suurta huomiota kuin naisten.

[Näin oli lausuttu Ylen sivuilla 14.9.2024 julkaistussa artikkelissa ”Tuomarointi perustuu vain sisäiseen kauneuteen”.]

[Onhan se niin, että ainakin kahden pääsukupuolen edustajat hyötyvät hyvästä ulkonäöstään. Tämä pätee toki hiukan enemmän naissukupuolen edustajiin. Toisaalta kauniita naisia mitä luultavimmin myös seksuaalisesti häiritään tai jopa raiskataan enemmän kuin tavallisemman näköisiä tai rumempia kanssasisariaan.]

[Jos naiset eivät saisi hyötyä yhteiskunnassa hyvästä ulkonäöstään, niin eivät kai sitten miehetkään saisi hyötyä varakkuudestaan tai korkeasta yhteiskunnallisesta statuksestaan.]

[Mutta minusta on hulvaton tuo siteeraamani kirjoituksen otsikossakin esitetty ajatus, että kauneuskilpailuissa tuomarointi perustuisi vain sisäiseen kauneuteen. Jonkin verran epäuskottava näkemys. Jos se olisi totta, niin kauneuskilpailijat esiintyisivät pahvilaatikon sisästä, ja heidän puheäänensä suodatettaisiin äänigeneraattorin kautta. Periaatteessa kauneuskilpailijat voitaisiin tietysti haastatella myös etänä, ja tietenkin ilman kuvayhteyttä ja suoraa ääniyhteyttä.]

3 kommenttia:

  1. Onhan tuo selvä, että järkevät upean näköiset voivat hyötyä ulkonäöstään paljon.

    VastaaPoista
  2. Miehen tärkein ominaisuus on voima ja kyky käytellä sitä.
    Voima voi olla fyysistä, taloudellista tai ideologista;
    viimemainitun voimaresurssin hankkiminen ja käyttäminen on vaikeinta, mutta tehokkainta kuten uskonnoista nähdään.

    Naisen tärkein ominaisuus on seksuaalisuus, ja sitä määrittää paljolti ulkonäkö;
    sisäinen kauneus voidaan havaita vasta lähemmässä tutustumisessa, johon pääseminen on hyvännäköiselle helpompaa.

    VastaaPoista