tiistai 10. syyskuuta 2024

S Lloyd Libiso: Yle jätti vähemmistöön kuuluvan mustalaisen musiikkikappaleen soittamatta

Ylen tärkein arvo on monimuotoisuus, arvioi Libiso kirjassa.

Libison mukaan Ylellä ajetaan eritoten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia. Joitain kappaleita saatetaan kirjan mukaan soittaa radiossa sen vuoksi, että esittäjät kuuluvat seksuaali- tai sukupuolivähemmistöihin.

– Se on sitten niinku tosi tärkeetä monimuotoisuuden ja tasa-arvon kannalta.

Libiso kertoo yhdestä tapauksesta, jolloin hän itse oli ehdottanut romanitaustaisen räppärin Lavarenon trendaavaa kappaletta soitettavaksi radioon. Vastaus oli, että ”täytyy katsoa”, sillä ”trendit tulevat ja menevät”. Libison mielestä tämä sotii moni­muotoisuusarvoa vastaan.

– Vähemmistöön kuuluvan romanin biisiä ei sitten soitettu koskaan, vaikka monimuotoisuuden piti olla se tärkein juttu. 

[Näin oli lausuttu Ebba Laitisen kirjoittamassa artikkelissa Kirja: Kasvispizzat olivat Lloyd Libisolle liikaa – näin kohauttanut juontaja kuvailee Yleisradion työskentelykulttuuria.]

[Jos Ylessä tai Ylen toimeksiannossa on töissä ihminen, jolla on eri arvot kuin "normaaleilla" yleläisillä, niin on luontevaa, että Ylessä suhtaudutaan häneen nuivasti. Joskus erilaisuus on yleläisillekin liikaa.]

2 kommenttia:

  1. Sukupuolivähemmistöistäkin YLEnannolle kelpaavat yhä enenevissä määrin enää transseksuaalit, mielellään niin päin että poika leikkii tyttöä.
    Tämä nähtiin edellisessä Helsinki Pridessä, jossa valkoisia homomiehiä syrjittiin melkein kuin valkoisia heteromiehiä ja syrjityt panivat merkille, kuinka transut oli nostettu ihailupyramidin huipulle.

    Tällä menolla YLEnanto ja muut suvaitsevaiset sahaavat oman oksansa pian poikki, ja se on oikein hyvä asia se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terve konservatiivisuus, liberaalius ja sosiaalisuus nousevat ylös ennen pitkää vuoteestaan.

      Poista