maanantai 23. syyskuuta 2024

S Uudistuneet Journalistin ohjeet eivät vieläkään puutu klikkiotsikointiin

Kuitenkin yksi kohta on ylitse muiden, eikä sen muuttaminen näytä olevan mahdollista – ainakaan vielä. Työryhmämme esitti, että ohjeeseen: ”otsikoille on löydyttävä jutun sisällöstä kate”, lisätään jatko: ”eivätkä ne saa olla harhaanjohtavia”.

Harhaanjohtava-sanasta ei kuitenkaan alalla pidetty. Esimerkiksi Päätoimittajayhdistys katsoi lausunnossaan, että yleisön houkuttelemiseksi ”mediassa pitää voida tehdä luovia ja jopa nokkelia ja monimerkityksellisiä otsikoita”.

[Näin oli lausuttu Tieteessä tapahtuu -lehden numerossa 3/2024 13.6.2024 julkaistussa Ulla Järven kirjoittamassa pääkirjoituksessa Journalistin ohjeet uudistuvat – mikä muuttuu, mikä ei?.]

[Ymmärrän kyllä tuon, ettei uudistetuissa Journalistin ohjeissa puututa klikkiotsikointiin. Toimittajat kun voivat saada palkkansa klikkiotsikoinnin avulla.]

[Ei orjuuttakaan lopetettu ennen kuin taloudellinen perusta oli muuttunut sellaiseksi, ettei ihmisten orjuuttamisesta saanut enää samassa määrin taloudellista hyötyä kuin oli saanut ennen wanhaan.]

2 kommenttia:

  1. Eihän se klikkiotsikointi sinänsä ole väärää ja/tai harhaanjohtavaa tietoa, jos otsikossa mainitaan jotain joka leipätekstissä sitten kuitataan vain yhdellä lyhyellä lauseella.
    Siellä se silti on.

    Kuluttajan oma harkinta on myös valttia:
    kun Monacon prinsessalle tuli vuonna 1987 perheenlisäystä ja asiasta uutisoitiin otsikolla
    "Caroline synnytti Pierren!",
    oli iltapäivälehden ostajan oma vika jos luuli saavansa lukea prinsessallisista kaasupäästöistä lapsen etunimen sijaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Mä yritän kyllä epätoivoisesti olla klikkailematta klikkiotsikoita. Mutta tämä on vaikeaa, koska ilmaista ja samalla hyvää internetsisältöä on rajallisesti.

      Poista