maanantai 16. syyskuuta 2024

S Muiden naispuolisten entisten muslimien löytäminen Suomesta on auttanut häntä

”Tuntuu, että ehto sille, että olet näiden ihmisten kaveri on se, että olet muslimi. Ja se on minun mielestäni ihan perseestä”, Omer lataa.

Hän kertoo pärjänneensä ulkopuolisen, hylätyn ja vihatun olonsa kanssa sen avulla, että löysi muita ex-muslimeja Suomesta. Muistot tekevät yhä kipeää, ja Omeria alkaa itkettää. Samojen asioiden läpikäyneiden naisten kohtaaminen tarjosi hänelle turvapaikan.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 7.2.2024 julkaistussa Maria Oravakankaan kirjoittamassa artikkelissa Millaista on jättää uskontonsa? Neljä ihmistä kertoo.]

3 kommenttia:

  1. Uskonnnot ja lahkot yms, jotka eivät hyväksy toisinajattelijoita voivat olla erittäin rasittavia niissä kasvaneille. Joudut hylkäämään koko yhteisön, jos et hyväksy kaikkea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Islam on tässä suhteessa erityisen tuhoisa, sillä sen oppiin on kirjattu vaatimus uskosta luopuvan murhaamisesta.

      Poista
    2. Nykyään murhaamisen tilalla on islamilaisissa maissa yhä useammin vankeustuomio. Länsimaissa toki on vaikeampi saada uskosta luopujaa vankilaan, joten murhaaminen voi jäädä jollekulle hyväksi vaihtoehdoksi.

      Poista