perjantai 27. syyskuuta 2024

S Kamala Harris on omien sanojensa mukaan kapitalisti

Pittsburghissä, Pennsylvanian vaa'ankieliosavaltiossa pitämässään kampanjapuheessa Harris sanoi olevansa ja aina olleensa työläisten ja liittojen vahva tukija. Samalla hän sanoi uskovansa, että valtion ja yksityisen sektorin aktiivinen yhteistyö on tehokkain tapa tuottaa taloudellisia mahdollisuuksia.

– Olen kapitalisti. Uskon vapaisiin ja oikeudenmukaisiin markkinoihin, Harris sanoi.

[Näin oli lausuttu Ylen sivuilla 26.9.2024 julkaistussa uutisartikkelissa Harris: Trumpin talouslinjasta hyötyvät pilvenpiirtäjien omistajat, eivät niiden rakentajat.]

[Ymmärrän kyllä, että Kamala Harris tarvitsee kapitalistejakin rahoittamaan presidentinvaalikampanjaansa. Mutta itse olen kuitenkin sitä mieltä, että poliitikon kapitalistiksi julkistautuminen on huono juttu, koska kaikki kapitalistit eivät ole yhtä suuressa määrin sanan yleisessä merkityksessä demokraattisten arvojen kannalla.]

[Kuitenkaan noin 99,9 prosentilla Suomen kansalaisista ei ole Yhdysvaltain kansalaisuutta, joten kysymys on sikäli kannaltamme täysin akateeminen. Yhdysvalloissa puljataan sikäläisen kulttuurin mukaisesti.]

[Perinteinen sosialidemokraattinen työväenliike on myöskin kannattanut lähinnä elinkeinovapauteen ja yksityisiin yrityksiin perustuvaa talousmallia. Mutta sosialidemokraattiset poliitikot ovat harvemmin ilmaiseet olevansa kapitalisteja. Sosialidemokraatit myös sanan yleisemmässä merkityksessä uskovat ja ovat uskoneet, että markkinoihin tapaa syntyä epäsosiaalisia häiriöitä, ja siksi ei aivan kaikkea taloudessa voida antaa markkinavoimien hoidettavaksi.]

[Harrisin uskoon "vapaisiin ja oikeudenmukaisiin markkinoihin" voin omasta puolestani yhtyä.]

[Mutta totta voi olla yksi toinenkin puoli: presidenttiehdokas Harris voi olla aivan oikeassa siteeraamani uutisartikkelin otsikossa Harris: Trumpin talouslinjasta hyötyvät pilvenpiirtäjien omistajat, eivät niiden rakentajat ilmaistusta asiasta.]

[Lisäksi minä haluaisin lopuksi sanoa, että Yhdysvaltain Republikaanisen puolueen jäsenet ovat kaikki kommunisteja. Onhan punainen ollut puolueen tunnusväri 1980-luvulta alkaen. Poliittisen pääkilpailijan Demokraattisen puolueen tunnusväri taas on ollut niiltä ajoilta alkaen sininen. Demokraattinen puolue siis lienee konservatiivinen puolue.]

3 kommenttia:

  1. Saksan demaripuolue, joka ei ole SDP vaan SPD lanseerasi vuoden 1959 Godesbergin puoluekokouksessaan sosiaalisen markkinatalouden käsitteen jonka periaatteet tiivisti mottoon:
    "Niin paljon kilpailua kuin mahdollista, niin paljon suunnittelua kuin välttämätöntä".

    Tämä perustui näkemykseen, että todella vapaat markkinat tarvitsevat tuekseen sääntelyä, etteivät rappeutuisi oligarkiaksi.
    Manner-Kiinassahan siirryttiin tällä tavoin kommunismista fascismiin, kun taas Moskovian talous romahti kleptokraattiseksi oligarkiaksi.

    Tosin kansanluonteissakin on ollut pienenpuoleinen ero, niin saksalaisten kuin kiinalaisten ja varsinkin moskoviittien.

    VastaaPoista
  2. Onhan tämä vähän huvittavaa kun meillä kuvitellaan? Voitavan vaikuttaa usan vaaleihin.

    VastaaPoista
  3. Niin, ja suomalaiset eivät myöskään äänestäneet tarpeeksi ahkerasti, jotta Hillary Clinton olisi voittanut kahdeksan vuotta sitten presidentinvaalissa Trumpin.

    VastaaPoista