keskiviikko 31. lokakuuta 2018

S Vähemmistöjen oloja parantaa haluavasta naisesta leivottiin rasisti

Tuo virke oli ratkaiseva. Opiskelijat tarttuivat siihen, ja Spellmanista tuli hetkessä rasisti. Sillä, että hän aidosti halusi parantaa vähemmistöjen oloja, ei ollut merkitystä. Vastaavia tapauksia on USA:n yliopistoilla jatkuvasti. Yksi väärä sana tai lause eikä mitään ole enää tehtävissä.

USA:ssa Spellmanin eroon ajaneita opiskelijoita kutsutaan social justice warrioreiksi eli sosiaalisen oikeudenmukaisuuden taistelijoiksi. Kyseessä ei ole järjestäytynyt yhdistys vaan epämääräinen joukko ihmisiä, jotka ideologisista syistä kohdistavat painetta sinne, missä kulloinkin katsovat tapahtuvan vääryyttä.

Vaikka liikkeen perimmäinen tarkoitus on hyvä, sosiaalinen oikeudenmukaisuus, miksi heidän toimintansa vaikuttaa täysin vastakkaiselta? Tuntuu nimenomaan epäoikeudenmukaiselta, että ihminen joutuu eroamaan yhden lauseen vuoksi - etenkin kun tarkoitus on ollut vähentää eriarvoisuutta.

[Näin oli lausuttu MTV:n sivuilla 28.10.2018 julkaistussa Ivan Puopolon kolumnissa Katsokaa minua, olen hyvä ihminen!.]

[PS. Pakko vetää Jeesus Kristus tähän. Jeesus sanoisi varmaan, että jos ihmisen tarkoitus tehdä "hyviä töitä" on näyttää hyveelliseltä yhteisönsä silmissä ja jos hän vielä tekee niitä likaisin keinoin, niin tällainen ihminen on melko syvältä.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti