tiistai 23. lokakuuta 2018

S Meillä rakennetaan pieniä asuntoja, koska suuret rakennusyritykset pääsevät sanelemaan tahdin

Yhtiöt pääsevät sanelemaan tahdin. Sen lisäksi isoilla rakennusfirmoilla tuntuu olevan melkoinen vaikutus siihen, mitä rakennetaan. Pienistä asunnoista saa paremman tuoton kuin isoista, joten meillä rakennetaan pientä.

Perustelut ovat sinänsä ylevät: pienten asuntojen puolesta puhutaan vetoamalla siihen, että pitää rakentaa köyhille eikä rikkaille. Se unohtuu keskusteluissa täysin, että jos rakennetaan iso asunto, jossain muualla vapautuu pienempi asunto, kun ihmiset muuttavat uuteen kotiin.

Rakentamisen tapa pienentää asuntojen keskikokoa, joka on ennestäänkin pienempi kuin muissa kehittyneissä maissa. Tanskassa ei edes saa rakentaa alle 45 neliön huoneistoja.

[Näin oli lausuttu Ylen sivuilla 24.8.2018 julkaistussa Jukka Relanderin kirjoittamassa kolumnissa Kaupungit rakennusyhtiöiden panttivankeina.] 

[PS. Suomalaiset asuvat ahtaasti myöskin siksi, että maahamme suuntautuu runsaahko sosiaalisen maahanmuuton virta. Tarkoitan, että useimmilla Suomeen pysyvästi muuttaneista ei ole varaa hankkia itselleen (ja perheelleen) suurikokoista asuntoa, edes vuokra-asuntoa. Ja koska sosiaalisen maahanmuuton ihmiset sijoittuvat ennen pitkää asumaan lähinnä pääkaupunkiseudulle, hyvistä asunnoista on siellä pulaa. Tai no ei ehkä Espoossa ja Kauniaisissa.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti