S Syytetyistä vain Albert Speer oli oikea mies

Jo periksi antaneita hän koetti rohkaista kuvailemalla marttyyrikuoleman ihanuutta; jonakin päivänä Saksan kansa kaivaisi esiin heidän maalliset jäännöksensä ylös ja ne haudattaisiin uudelleen marmori­sarkofagissa, hän maalaili.

Syyttäjäviranomaiset eivät ilahtuneet Göringin yrityksistä. Monet syytetyistä olivat suostuneet tekemään yhteistyötä tullessaan Nürnbergiin.

Esimerkiksi Hitler-Jugendin johtaja Baldur von Schirach oli ollut valmis antamaan kirjallisen lausunnon ”Hitlerin petoksesta Saksan nuorisoa kohtaan”. Göringin vaikutuksesta von Schirach ja moni muu alkoi perua lupauksiaan.

Vain varusteluministeri Albert Speer piti etäisyyttä entisiin hallitustovereihinsa. Kun hän 3. tammikuuta 1946 ilmoitti asianajajansa välityksellä, että hän oli omantunnonsyistä yrittänyt murhata Hitlerin, syyttäjät uskoivat läpimurron olevan lähellä.

Göringin vaikutusvalta ei purrut Speeriin. Göring yritti painostaa tätä sanomalla ”kuolevansa häpeästä” siksi, että ”saksalainen yritti noin alhaisesti pidentää kurjaa elämäänsä”.

Göring siirrettiin pian eri rakennukseen kuin muut, ja hän sai aterioida yksin. 

[Näin oli lausuttu Historianet-sivustolla 22.10.2018 julkaistussa Else Christensenin kirjoittamassa artikkelissa Nürnbergin oikeudenkäynti: Göring viihtyi parrasvaloissa.] 

[I PS. Aiheeseen liittyen voit niin halutessasi käydä lukemassa toisesta blogistani kirjoitukseni Mitä mieltä olen kansallissosialismista.]

[II PS. Albert Speer ei ole lempinatsini, vaan Oskar Schindler, josta on kirjoitettu paitsi kirja, niin myös tehty elokuva. Mutta natsiksi Albert Speer oli suhteellisen vähän inhottava kusipää kuitenkin. Itselleen hän oli Hitlerin ollessa vallassa vakuuttanut olevansa vain epäpoliittinen ammattimies. Lukemani perusteella voisin väittää, että hän tiesi viimeistään vuodesta 1943 alkaen juutalaisten joukkotuhoamisesta. Silti hän parhaansa mukaan yritti ottaa vastuun teoistaan Nürnbergin oikeudenkäynnissä, esim. orjatyövoiman käytöstä. Ja tuomitsi yleisemminkin natsien, joista hän oli ollut yksi, hirmuteot. Ei pidä ihmetellä sitä, että hän yritti myös pelastaa oikeudenkäynnissä oman henkensä. Ei voinut tunnustaa aivan kaikkea. Se on vain inhimillistä. Maailmansodan jälkeisessä muistelmateoksessaan mies oli ilmeisen rehellisesti esittänyt, että jos Hitlerillä olisi ollut ystäviä, hän olisi ollut hänen ystävänsä. Suloinen on myös hänen väitteensä siitä, että hän olisi juuri ennen loppua mennyt Berliiniin Führer-bunkkeriin tunnustamaan Hitlerille, että hän oli jättänyt noudattamatta Führerin suoraa käskyä oman maansa tuhoamisesta. En tiedä, puhuiko hän asiasta totta. Jos hän puhui, niin Hitler ei kuitenkaan antanut teloittaa häntä asiasta.]

[II PS. Samassa artikkelissa toisaalla mainittu Erich von dem Bach-Zelewski oli toisaalta täysi hirviö, mutta hän tunnusti tunnusti rehellisesti, että kansallissosialistien hirmuteot olivat suora seuraus kansallissosialismin ideologiasta. Ja Hermann Göring sitten haukkui häntä siaksi ja petturiksi asian vuoksi. Mieluummin hyväksyisin sellaiset hirviöt kuin epärehelliset. Jollainen Göring oli. Mutta ainakin Göring oli vankilassa päässyt eroon huumeista. Ja myös laihtunut.]