torstai 11. lokakuuta 2018

S Vapunpäivä Neuvosto-Venäjällä

Vapunpäivä, joka porvarivaltiossa vaadittiin vapaaksi, muodostui täällä tavallista raskaammaksi.

Aamupäivä piti purkaa puulotjia ja loppupäivä ampumisen uhalla käveltävä juhlakulkueessa pitkin kuraisia katuja. Kuunneltava tuntikausia kestäviä valistuspuheita räntäsateessa ja nälkäisenä ja puolialastomana.

Ei Suomessa ollut edes kireimpinä tsarinismin kuristuskausina kansalaisvapaus niin rajoitettu, ahdistettu kuin täällä, ns. vapaiden työläisten valtakunnassa.

Sana- ja liikuntavapaus oli vain kansan johtajilla. Työläisjoukot huokailivat kommunistiylimystön ruuvipenkissä. Veljeyskäsitykset kuivuivat olemattomiin.

Johtajat vetäytyivät kuoreensa kuin simpukat, seurustellen keskenään ja näyttäytyen vain toimittamansa sanomalehden palstoilla pakkomääräysten antajina ja kansankokouksissa, missä heidän oli ukaaseilleen muka saatava joukkojen hyväksyminen.

Virastoissa he esiintyivät täysin itseoikeutettuina komentajina, joita täytyi pelolla ja vavistuksella lähestyä. Tasa-arvoisuuden kanssa oltiin samalla asteella kuin missä imperialistisessa valtiossa tahansa. 

[säveltäjä ja kuoronjohtaja Knut Kangas oltuaan Suomen valkoisten rangaistusta paossa Neuvosto-Venäjällä jonkin aikaa, Ylen sivuilla julkaistun Laila Kankaan toimittaman jutun Pakolaisena Venäjällä: Neuvostoperiaatteen toteuttaminen - säveltäjä ja kuoronjohtaja Knut Kankaan tarina 1918-1920 mukaan]

[PS. Voit niin halutessasi käydä lukemassa seuraavat kaksi aiheeseen liittyvää artikkelia Liberalismiwikistä:]

Lenin

Neuvostoliitto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti