S Catilinan salaliitto ja Cicero

Publius Cornelius Lentulus Sura oli Marcus Antoniuksen isäpuoli. Antonius joutui kokemaan nuorena sen, että ko. vuoden konsuli Cicero yhdessä senaatin kanssa tuomitsi Suran kuolemaan osallisuudesta murhasalaliittoon, jossa oli tarkoitus päästää päiviltä huomattava osa senaatin jäsenistä. Ja ottaa valta omiin käsiin. Oi, katso:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Catilinan_salaliitto

Joitakin vuosia aikaisemmin Cicero oli luonut ensimaineensa saattamalla Verreksen vastuuseen veroja riistämisestä Sicilian asukkailta itselleen. Verres ei tosin ollut pelkästään rahanhimoinen roisto, vaan hän myös keräämillään verorahoilla vahvisti Sicilian rannikolla sijainneita linnoituksia. Tämä oli tärkeää Rooman kannalta senkin vuoksi, että manner-Italiassa riehui paraikaa kolmas orjasota, vaarallisin kaikista orjakapinoista, jonka tärkein johtaja oli Spartacus. Ja Spartacuksen aikeena olikin jossain vaiheessa merirosvojen avustuksella käydä kääntymässä Siciliassa saadakseen täydennystä joukkoihinsa.

Ja Cicero paljasti ja toimitti päiviltä myöhemmin tämän Catilinan salaliiton. Siteeraan Ciceron kuuluisaa lausumaa: "Kuinka kauan, Catilina, aiot käyttää hyväksi kärsivällisyyttämme?" Hommaan liittyi myöhemmin vielä se, että Ciceron konsulitoverina toiminut Hybrida löi senaatin joukkojen avulla Catilinan alhaisosta koostuneen armeijan.

Catilinan puolesta voisi sanoa, että mies ainakin ajoi tavallista kansaa hyödyttäviä uudistuksia. Sääli vain, ettei niihin kuulunut orjien vapauttaminen.

Myöhemmin Cicero tuomittiin maanpakoon sillä perusteella, että hän oli yhdessä senaatin kanssa tuominnut joukon pääkaupungissa vielä oleskelleita korkea-arvoisia salaliittolaisia kuolemaan. Joka oli muka hoidettu vastoin oikeusjärjestystä. Tai no olihan se sikäli, että varsinaista oikeudenkäyntiä ei pidetty. Mutta ajat olivat vaikeat, ja piti tehdä nopeita ratkaisuja. Wikipediassa sanotaan miehen maanpakoon joutumisesta mm. näin:

"Maanpako oli Cicerolle todella kova isku, hänen auctoritasin menetys. Hän vaipui syvään masennukseen sekä epätoivoon ja suunnitteli itsemurhaa, josta hänen tyttärensä Tullia ja ystävänsä Atticus onnistuivat kuitenkin puhumaan hänet ympäri."

Minullekin auctoritasin menetys on aina kova isku (itse korjasin tähän ao. artikkelin kohdassa olleen kirjoitusvirheen).

Myöhemmin Cicero toki pääsi palaamaan takaisin Roomaan. Hänen tarunsa loppui siihen, että Gaius Julius Caesarin murhan jälkeen Caesarin ottopoika Gaius Octavianus ja Caesarin alipäällikkönä viimeksi kuluneina vuosina toiminut Marcus Antonius olivat solmineet liiton. Joka paitsi tuhosi Caesarin senaatin istunnossa murhanneet salaliittolaiset, niin myös Antoniuksen nimenomaisesta vaatimuksesta murhasi Ciceron. Cicero oli viimeisinä aikoinaan onnistunut ärsyttämään Antoniusta lisää vittuilemalla senaatin istunnossa tälle oikein perusteellisesti. Ja tässä pitää ottaa huomioon Ciceron todella mainiot puhujanlahjat, jotka olivat seurausta paitsi luonnollisesta lahjakkuudesta, niin myös miehen toimimisesta asianajajana sekä senaatissa, mitkä ammatit vaativat molemmat puheentaidon harjaannuttamista.

Ja pitää tässä todeta sekin, että Octavianus itse arvosti Ciceroa, mutta kun miehen tappaminen oli näiden liiton pysymisen tärkeä ehto.

Myöhemmin Antoniuksen ja Octavianuksen välit viilenivät, ja jälkimmäinen lopulta löi Antoniuksen ja hänen silloisen avovaimonsa kuningatar Kleopatran.

Ja niin kävi lopulta, että Octavianus perusti keisarikunnan, jota hän edelleen nimitti roomalaisille rakkaaksi tasavallaksi, vaikka kyseessä oli oikeastaan kuningaskunta. Roomalaiset eivät pitäneet kuninkaista. Heidän omakuvalleen oli tärkeää kokea elävänsä valtiossa, joka ei perustunut yhden tai muutaman harvan ihmisen harvainvaltaan. Mutta kansakunta oli kovin väsynyt jatkuviin sisällissotiin. Ja niin kiitollinen senaatti antoi hänelle kunnianimen Augustus, Kunnianarvoisa.

Octavianus Augustus säilytti valtiossa periaatteessa tasavaltalaiset laitokset, mutta keräsi omiin käsiinsä olennaisimman vallan. Ja kansakunta uskotteli itselleen, että tasavalta oli nyt pelastettu.

Mainittakoon, että Cicerolle senaatti oli monen monituisia vuosia aikaisemmin antanut kunnianimen Pater patriae, Isänmaan isä, hänen suorituksestaan isänmaan pelastamisessa Catilinan salaliitolta.

[Tom Kärnä sähköpostissaan eräälle tuntemalleen sotakirjailijalle 17.10.2018]