lauantai 19. lokakuuta 2024

S Varastamme ja runsaasti tulevilta sukupolvilta

Välttelemällä nyt vaikeita ratkaisuja, varastamme tulevilta sukupolvilta budjetin liikkumatilan ja viemme heiltä jo etukäteen kaikki vaihtoehdot. Jätämme heille pakon korottaa veroja vaikka ne ovat jo maailman kärjessä. He perivät meiltä himoverotuksen mukanaan tuomat hyvinvointitappiot sekä todennäköisesti korkeakoulutettujen kasvavan aivovuodon.

[Näin oli lausuttu ajatuspaja Liberan sivuilla 15.8.2024 julkaistussa Tero Lundstedtin kirjoittamassa kolumnissa Ketä täällä pitää äänestää, että velkaralli loppuu?.]

[Joudumme elämään läpi 15 vuoden laihat ajat ennen kuin täällä tilanne paranee. Raamatullistako?]

2 kommenttia:

  1. Eipä taida Suomessa sellaista puoluetta olla, jota äänestämällä velkarali loppuu.
    Mikäli on, sitä olisi sitten äänestettävä niin, että se saa 67 % kansanedustajista perustaakseen yksipuoluehallituksen, jota oppositio eivätkä hallituskumppanit voi horjuttaa mihinkään suuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Periaatteessa meillä on kyllä perälautana Euroopan unioni, joka ei siedä kuinka suurta julkista velkaa tahansa, koska Suomi on väestöltään pieni maa.

      Poista