S Kieli, geenit ja kulttuuri

On tärkeää ymmärtää, että kieli ei ole millään lailla sidoksissa geeneihin eikä kulttuuriin. On oikeastaan suuressa määrin arpapeliä, mikä kieli leviää ja mikä menettää asemiaan. Ei ole olemassa lakia, että tiettyjen ehtojen täyttyessä tietty kieli valtaa alaa. Vaikka suomen kielen esimuoto olisikin saanut etelärannikollamme jalansijaa rautakaudella, kehitys olisi silti voinut johtaa aivan erilaiseen nykyisyyteen. Kielen tuonut väestö olisi saattanut omaksua aiempien asukkaiden kantasaamelaisen kielimuodon. Tai vaikka suomen murteiden edeltäjät olisivatkin olleet voittoisia suhteessa saameen, rannikon skandinaavien kieli olisi saattanut olla vielä voittoisampi: ainakin Länsi-Suomi olisi saattanut kielellisesti skandinaavistua, aivan kuten se skandinaavistui kulttuurisestikin. Itä-Suomi olisi tällöin saattanut myöhemmin kieleltään venäläistyä helpommin, kun lännessä ei olisi ollut suomenkielisiä tukemassa "oman" kielen säilyttämistä.

Edellisessä lauseessa sana "oma" oli tarkoituksellisesti lainausmerkeissä: on ymmärrettävä, että kieli on oma vain niin kauan kuin sitä puhutaan. Jos kieli vaihdetaan uuteen (mikä on hyvin yleinen ilmiö maailmassa: kielirajat siirtyilevät jatkuvasti), on uusikin kieli oma: se on vain eri "oma kieli" kuin aikaisempi "oma kieli". Oma kieli tarkoittaa siis vain viimeisintä tietyn ihmisjoukon puhumaa kieltä. Nykytilannetta ei voi mielivaltaisesti heijastaa kaukaiseen menneisyyteen, vaan on katsottava, mihin suuntaan tutkimustulokset viittaavat

 [Näin oli lausuttu kielitieteilijä Jaakko Häkkisen sivuilla 15.5.2007 julkaistussa kirjoituksessa Vielä suomalaisuudesta.]