maanantai 21. lokakuuta 2024

S Kiiltokuvat ovat alkaneet yleistyä jopa kirkollisessa elämässä

Caravaggio ja Holbein, totta kai he edustavat kristillisen taiteen yhtä ääripäätä, he kuvittavat oman aikansa maailmaa, Kristuksen kärsimyksen brutaalia todellisuutta ja viattomuuden loppua. Mutta kuvaus on totta, kuten Rekola kirjoitti yli 70 vuotta sitten: tämä maailma on paha ja kuva siitä on rujo.

Eikä tuo kuva ole muuttunut, se on tänään ihan yhtä rujo niin Ukrainassa ja Gazassa kuin lukemattomissa muissa sodissa, jotka eivät edes ylitä uutiskynnystä.

Tätä taustaa vasten olen jotenkin hätkähtänyt sitä, että tämän päivän kirkollisessa kuvastossa kiiltokuvat ovat alkaneet yleistyä. Ei niitä näy vain Kirkko Helsingissä -meemeissä tai silotelluissa kuvissa Betlehemin perheen seimiasetelmista. Eikä vain kuvissa vaan myös puheissa.

Vallalla tuntuu olevan vanhan pyhäkoululaulun teema: älä silmä pieni katso minne vain. Omassa pikku kuplassa on niin hyvä olla, kaukana on kavala maailma ja päällimmäisenä on pelko altistumisesta toisin ajattelevien puheille – ettei vain kenellekään tulisi paha mieli.

[Näin oli lausuttu Vartija-lehdessä 9.2.2024 julkaistussa Hannu Kuosmasen kirjoittamassa artikkelissa Kristus ja runebergintorttu.]

[Toisin ajattelevien puheille altistumista kuulemma vieroksutaan nykyään jopa yliopistomaailmassa, jonka pitäisi olla vapaan ja pelottoman ajattelun linnake. Minusta tämä on hieman outoa.]

[Ristiinnaulitseminen oli teloitustapa, joka oli tarkoitettu mahdollisimman kiduttavaksi siihen tuomitulle. Alun perin instituutio oli saattanut olla persialainen keksintö. Heiltä joka tapauksessa foinikialaiset sen omaksuivat. Karhago taas oli alun perin ollut foinikialaisten siirtokunta. Roomalaiset sitten omaksuivat ristiinnaulitsemisinstituution karthagolaisilta.]

[Roomalaiset tuomioistuimet tuomitsivat ristiinnaulitsemalla teloitettavaksi ainoastaan ei-kansalaisia ja vain raskaaksi katsotuista rikoksista. Pitkään kansalaiset olivatkin Rooman valtakunnassa vähemmistö, aina siihen asti, kun keisari Caracalla vuonna 212 ilmeisesti fiskaalisten syiden vuoksi antoi kansalaisuuden kaikille niille valtakunnan asukkaille, joilla ei vielä sitä ollut. Koska näin kansalaisuuden saaneet saivat kaikki sukunimekseen keisarin sukunimen, keisarin suurimittainen kansalaistamistoimi samalla romutti roomalaisen nimijärjestelmän.]

[Maailmanhistorian tunnetuin ristiinnaulitsemalla teloitettu on tietenkin Jeesus Nasaretilainen (n. 1 - n. 36 jKr.). Siitä on erimielisyyttä ihmisten kesken, että missä määrin historiallinen Jeesus on ollut sama kuin pelastaja Jeesus Kristus. Minun itseni on kuitenkin vaikea uskoa, että hänen henkilöytensä olisi kokonaan tai edes suurimmaksi osaksi fiktiota.]

[Jonain vuonna hänen teloituksensa jälkeen joka tapauksessa Jeesuksen seuraajien joukkoon liittyi Saul-niminen juutalainen, joka oli alun perin vainonnut Jeesukseen uskovia. Saulista tuli kristinuskon historian tärkein lähetyssaarnaaja. Hänellä sattui olemaan myös roomalainen nimi, Paulus, koska hänen isänsä oli saanut hankittua Rooman kansalaisuuden. Perimätieto kertoo, että keisari Nero antoi teloittaa Saul-Pauluksen miekalla. Nero saattoi olla kusipää, mutta ainakin hän noudatti rangaistusasiassa Rooman lakia.]

[Apostolien teoissa kerrotaan, että kun Saul-Paulus oli vangittu, niin hän lopulta sitten oli vedonnut Rooman keisariin. Nero tunnettiin siinä vaiheessa elämäänsä vielä älykkäänä ja sivistyneenä henkilönä. Mutta keisari oli ehtinyt jo muuttua siinä vaiheessa pahempaan suuntaan, kun Saul-Paulus tuotiin hänen eteensä.]

2 kommenttia:

  1. Minkähän näköistä olisi kristinuskon kuvasto, jos Jeesus olisikin teloitettu pätkäisemällä päätä lyhyemmäksi kuten Paavali tai jousiampujaryhmän yhteislaukauksella kuten Pyhä Sebastian?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Tämän on hauska kysymys. Tai jos olisi vain tyydytty yksinkertaiseen kalaa kuvaavaan piirrokseen.

      Poista