Antiikin ajan tärkeimpiä poliittisista hyveistä on kohtuullisuuden hyve, mikä merkitsee rajojen sisällä pysymistä (Arendt, 197). Rajojen ylittäminen merkitsee hybristä, ylimielistä jumalista piittamatonta rajattomuutta. Jatkuvan talouskasvun vaatiminen ja vaaliminen voidaan nähdään tällaisena rajattomuutena, hybriksenä, joka horjuttaa maailman tasapainoa. Maapallon ekologinen tasapaino järkkyy seurauksena politiikasta, joka ei toimi maailman rajojen sisäpuolella. Kreikkalaisessa mytologiassa nemesis merkitsee jumalaista kostoa, joka lankeaa niitä vastaan, jotka sortuvat hybrikseen. Zeuksen salamoita vastaavat meidän maailmassamme ilmaston ääri-ilmiöistä johtuvat metsäpalot, tulvat ja muut luonnonkatastrofit. Tämä on luonnon nemesis. Onko ihminen kaiken mitta?
[Näin oli lausuttu Sarastus-verkkolehdessä 17.9.2023 julkaistussa Jussi Uotilan kirjoittamassa kolumnissa Hannah Arendt, politiikka ja ihmisenä olemisen ehdot.]
[Saksalaisesta filosofista ja yhteiskuntateoreetikosta Hannah Arendtista (1906-1975) on Wikipedia-artikkeli.]
[Ja tässä on mainio siteeraus kyseisestä Wikipedia-artikkelista:]
Eichmann Jerusalemissa. Raportti pahuuden arkipäiväisyydestä herätti ilmestyessään 1963 suurta huomiota. Arendt kertoo kirjassa Adolf Eichmannin oikeudenkäynnistä Israelissa 1961. Kirjan keskeinen väite on, että Eichmannia ja hänen kaltaisiaan rikollisia ei luonnehdi jokin poikkeuksellinen tai erityislaatuinen, muulle elämälle vieras pahuus. Pahuuden ongelma onkin päinvastoin juuri siinä, että Eichmannin tapaiset rikolliset ovat tavallisia ihmisiä, jotka sortuvat hirmutöihin ajattelemattomuuttaan seuratessaan byrokraattisia ja ”oikeita” sääntöjä. Arendt kieltäytyi tunnustamasta Eichmannia "sisäisesti" pahaksi, ja se johti sekä juutalaisten että ei-juutalaisten intellektuellien ankaraan tuomioon. Kiista pahuuden arkipäiväisyydestä leimahti uudelleen noin neljä vuosikymmentä Arendtin kuoleman jälkeen, kun Bettina Stangnethin teos Eichmann vor Jerusalem – Das unbehelligte Leben eines Massenmörders julkaistiin vuonna 2011. Se perustui osittain lähteisiin, jotka eivät olleet Arendtin eläessä käytettävissä. Kirjassa kyseenalaistettiin luonnehdinta "pahan banaalisuus" ja väitettiin, että Eichmann oli jo pitkään ollut vakaumuksellinen antisemitisti.
[Tuo minulle ainakin tulee mieleen Hannah Arendtista. Jos joku ei vielä tiedä, niin Arendt oli syntyjään juutalainen.]
Vasemmistolaiset yliopisatotytöt kitisevät jatkuvan talouskasvun vaatlimuksesta, ettei se voi iäti jatkua.
VastaaPoistaNo eihän se jatkukaan:
taloudessa vuorottelevat nousu- ja laskusuhdanteet.
Ellei seitsemän lihavan vuoden ajan panosteta määrätietoisesti talouskasvuun varastoiden tarkoituksella tuotettu ylijäämä, ei seitsemän laihan vuoden aikana ole muuta syötävää kuin risuja ja männynkäpyjä eikä talvella pysytä lämpiminä.
Yliopistotytöt eivät tällaisia ymmärrä eikä niiden tarvitse ymmärtää.
Nehän voivat luottaa siihen, että kyllä joku mies ne ruokkii ja vaatettaa sekä tarjoaa asunnon.
Periaatteessa mitä enemmän käytetään luonnonvaroja hyväksi, niin sitä enemmän köyhdytetään luonnonvaroja. Ja lisätään saasteita, vaikka nykyään osataan päästöjä jo rajatakin jossain määrin. En minä halua, että lukemattomat eläinlajit kuolevat sukupuuttoon. Sukupuuttoonkuolemistahti taitaa olla nykyään jo melko suuri.
PoistaIhmislajin yksilömäärän rajoittaminen esim. miljardiin voisi auttaa paljon.
Mutta periaatteessa kuvittelisin, että talous ei sivilisaatiomme nykytilassa edes periaatteessa ole sellainen, että se voi jatkua jyrkällä kasvu-uralla miten pitkään tahansa. Hidas kasvukin on silti kasvua. Ihmiset pysyvät rauhanomaisempina myös, jos on kasvua, eli elintaso nousee. Taloudellinen kasvu merkitsee myös lisää jaettavaa.
Mutta voisi kuitenkin ajatella, että siinä vaiheessa, kun sivilisaatiomme mahdollisesti kykenee joskus kaukaisessa tulevaisuudessa käyttämään hyödykseen aurinkomme koko säteilyenergian, niin taloudellinen kasvu on ollut melko pitkään nousujohteinen. Puhumattakaan siitä, jos jonain päivänä kykenemme käyttämään hyödyksemme Linnunradan koko säteilyenergian.