S Venäläiset johtajat sata vuotta sitten

Beevor ei ole esityksessään pragmaatikko eikä eetikko. Hän tyypittelee vallankumouksen johtajia luonneskaalalla. Hänen mukaansa Vladimir Lenin oli vallanhimoinen johtajatyyppi, joka ei sietänyt ympärillään idealisteja. Nopeuttaakeen vallan keskittämistä uudelle eliitille hän perusti tehokkaan terrorijärjestelmän, Tšekan, joka aloitti toimintansa välittömästi lokakuun vallankumouksen jälkeen jo ennen varsinaista sisällissotaa. Lev Trotski oli puolestaan suoraviivainen sotilas, joka kaihtoi maamiehissään  ”karamazovilaista sentimentalismia” ja edellytti alaisiltaan vastustajien armotonta surmaamista eikä pysähtynyt huolehtimaan sodan liikkeelle sysäämien pakolaisten eloonjäämisestä. Valkoiset kenraalit ovat Beevorin kuvauksessa yhtä julmia kuin punaiset. Etelä-Venäjällä kasakkajoukkoja komentanut kenraali Wrangel oli ”kylmä ja laskelmoiva”, ja länsieurooppalaisia vapaaehtoisia luotsannut Denikin tunteeton tappaja.  Beevorin henkilögalleriassa vain vuoden 1917 Väliaikaisen hallituksen ensimmäinen johtaja ruhtinas Lvov ”uskoi ihmisten olevan luonnostaan hyviä” ja käyttäytyi sen mukaan. 

[Näin oli lausuttu Agricolan sivuilla 16.10.2023 julkaistussa Sirkka Aholan kirjoittamassa artikkelissa Venäjän olemus 1900-luvun historian valossa, joka käsittelee kahden historiankirjoittajan, Antony Beevorin kirjaa Russia. Revolution and Civil War 1917-1921 ja Vladislav Zubokin kirjaa Collapse. The Fall of the Soviet Union.]

[Muistaakseni Isaac Deutscher oli Stalin-elämäkerrassaan antanut ymmärtää, että Trotski ei olisi luonnostaan ollut julma mies vaan oli pelkästään vallankumouksen oletetun edun vuoksi pakottanut itsensä julmaksi. Leninillä taas nykytiedon mukaan oli aivovaltimojen kovettuma, joka voi latistaa tunne-elämää ja siten edesauttaa yksilön julmuutta.]