lauantai 31. elokuuta 2024

S Nk. edistyksellisissä piireissä Yhdysvalloissa esiintyvä antisemitismi ja antisionismi on ajanut juutalaisia äänestäjiä konservatiiviseen suuntaan

Juutalaisten rooli konservatiivisen kulttuurisotaretoriikan osana on ristiriitainen. Samalla kun suuri osa amerikkalaisista juutalaisista on perinteisesti pitänyt itseään liberaaleina ja tottunut äänestämään demokraatteja, on antisemitismin ja antisionismin nousu haastanut totuttuja poliittisia jakolinjoja. Antisemitismi ja antisionismi ovat saaneet jalansijaa nimen omaan progressiivisina esiintyvissä piireissä, mikä on ajanut juutalaisia äänestäjiä konservatiiviseen suuntaan. Lokakuun 7. päivän hyökkäystä seurannut antisemitismin ja antisionismin valtava hyökyaalto on myös pannut monet amerikkalaiset juutalaiset kysymään, onko Yhdysvallat enää juutalaisillle se vanha tuttu goldene medina, kultainen maa, jona he ovat kotimaataan tottuneet pitämään. Onko juutalaisten turvattu asema amerikkalaisessa yhteiskunnassa taantumassa, ja kultaiset vuodet takanapäin? 

[Näin oli lausuttu verkkolehti Vartijassa 22.7.2024 julkaistussa André Swanströmin kirjoittamassa artikkelissa ”Juutalais-kristillinen” – mitä termi merkitsee juutalaisesta näkökulmasta?.]

[Eli ratkaisevatko juutalaiset äänestäjät kenties kuluvan Jeesuksen vuoden 2024 marraskuussa pidettävät Yhdysvaltain presidentinvaalit?...]

[PS. "Liberalismi" käsitetään yllä ilmeisesti yhdysvaltalaisittain minä tahansa, mitä voi pitää "edistyksellisenä". Itse taas käsitän aatteen sen alkuperäisessä merkityksessä eli aatteena, joka kannattaa yksilönvapauksia ja vastustaa syntyperään perustuvia etuoikeuksia.]

2 kommenttia:

  1. Mitä kauemmas vasemmalle USA-demarit liukuvat, sitä lähemmäs he tulevat kansallisSOSIALISMIa.

    VastaaPoista