keskiviikko 7. elokuuta 2024

S Venäjällä julkaistun paperin mukaan kohdevaltion tuhoamisessa auttaa massiivisen muuttoliikkeen järjestäminen

Venäläisessä sotatieteellisessä kirjallisuudessa vuonna 2015 esitelty valtion hajottamisen malli on tarkkuudessaan kylmäävää luettavaa.

Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen taannoisen tutkimuskatsauksen mukaan mallissa listataan taktisia valtion hajottamisen keinoja, joilla pyritään kohdevaltion hallinnon syrjäyttämiseen ja maan kansallisen identiteetin tuhoamiseen.

Listattuja keinoja ovat esimerkiksi viranomaisiin kohdistuva terrori, energiansaannin sabotointi ja massiivisen muuttoliikkeen järjestäminen.

[Näin oli lausuttu Iltalehdessä 20.7.2024 julkaistussa Oula Airiolan kirjoittamassa uutisartikkelissa Venäjällä julkaistiin tutkimus, joka on Suomenkin kannalta kylmäävää luettavaa.]

[Massiivisen muuttoliikkeen järjestäminen kuulostaa sikäli tutulta, että vähintäänkin massiivisen muuttoliikkeen mahdollistamista maahamme ovat suomalaisista eduskuntapuolueista kannattaneet Sosialidemokraattinen puolue, Vasemmistoliitto, Vihreät, Keskusta, Kokoomus ja RKP. Kyse on siis sellaisesta muuttoliikkeestä, että sen muodostavista ihmisistä on mahdollisimman vähän hyötyä hyvinvointivaltion ylläpitämiselle tai naisten ja homoseksuaalien ja transseksuaalien oikeuksien toteutumiselle. Kokoomuskin haluaa yrityksille halpoja työntekijöitä. Lisäksi nämä puolueet kannattavat vähintäänkin matalan intensiteetin sisällissotaa Suomeen elleivät sitten koko suomalaisen yhteiskunnan hajottamista. Turvattomuuden laajentaminen on uusi, nyt jo vanhaksi käyvä mantra.]

3 kommenttia:

  1. Se tuo rakkaan, rakkaan Neuvostoliiton menettäminen ottaa vieläkin niin koville Suuresta ja Mahtavasta hyötyneelle poliittiselle eliitille, että jopa sen hajoamisen jälkeen syntyneiden poliittisten broilereiden on naama irvessä tehtävä kaikkensa sen palauttamiseksi tai edes menetyksen kostamiseksi.

    VastaaPoista
  2. Aina pitää olla jotain hullun ja hienon kaltaista osaaville ihmisille.

    VastaaPoista