perjantai 2. elokuuta 2024

S Intersektionaalinen identiteettien korostaminen ei ole koskaan tuottanut hyötyjä, joita ”värisokea” laillisuusperiaate tuo

Jos tutkija todella haluaisi ehkäistä syrjintää, hän muistuttaisi ja julistaisi niistä vähemmistöille koituvista hyödyistä, joita laissa jo olevat syrjintäkiellot ja ilmaisunvapaus ovat tuoneet. Tämä edistäisi paremmin syrjimättömyyttä kuin tieteen kaapuun puetut näennäissyvällisyydet. Tutkija voisi myös kertoa sen, että intersektionaalinen identiteettien korostaminen ei ole koskaan tuottanut hyötyjä, joita ”värisokea” laillisuusperiaate tuo. Aivan ensiksi tutkijan olisi kuitenkin hyväksyttävä, että jokaisen valkoihoisen sisältä ei löydy uinuvaa Ku Klux Klan -solua.

[Näin oli lausuttu Osmo Tammisalon Ihmisluontoa etsimässä -blogissa 8.7.2024 julkaistussa merkinnässä Tieteen puolesta politikoivaa pseudoparadigmaa vastaan, joka oli alun perin julkaistu Särö 53–54 -kirjallisuuslehdessä kirja-arvosteluna Ari Helon teoksesta Intersektionaalista vai ”valkoista” ylivaltaa? – Syrjäytymiskeskustelun vääristymät Suomessa ja Yhdysvalloissa.]

[Minä en pidä ollenkaan nykyään Suomessa niin kovin usein käytetystä ilmaisusta "valkoihoinen". Yhtä vähän pidän ilmaisusta "mustaihoinen". Näitäkin enemmän vihaan sitä, kun erään yhdysvaltalaisen fiktiivisen poliisi-tv-sarjan suomenkielisessä tekstityksessä mustia nimitettiin "tummiksi". Mutta tämä on minulta vain tämmöistä nipottamista.]

4 kommenttia:

  1. USAa kun katsotaan, voisi olettaa ameroafrojen äänestävän yhtenä miehenä ja naisena demareita.
    Kuitenkin heistä melkoinen osa äänestääkin rebuja.
    Miten ihmeessä?

    No siten, että ne kouluja käyneet ja työelämässä olevat ameroafrot ovat suurimpia kärsijöitä demarien järjettömästä epäsyrjintäpolitiikasta, jossa ghettojen pirineekerien elämäntaparikollisuus on julistettu olevan "Black Culture".

    Ei naurata sitä ameroafroa, jolla on koti ja työpaikka siinä kaupunginosssa, johon valkoiset demarinaiset kiihottavat ghettoneekerit ryöstämään, raiskaamaan ja panemaan kaikki paskaksi ja palamaan Black Culturen nimissä.

    Naurattaa niin vähän, että tekee mieli äänestää mahdollisimman kovaa rebua tuomaan takaisin järjestys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut afroamerikkalaiset miehet ovat kulttuurisesti alisuoriutujia. Toisilla taas saattaa olla haastavalla alueella kauppaliike. Jonka sitten alisuoriutuvat ihmiset ryöstävät, ja kauppa joutuu joko kokonaan lopettamaan taikka sitten muuttamaan vähemmän "rikkaalle" asuinalueelle.

      Lievästi hupaisaa, jos siinä mitään hupaisaa on, on se, että itäaasialaistaustaisia ihmisiä usein syrjitään yliopistoissa, koska he suoriutuvat paremmin kuin valkoiset, tai afroamerikkalaiset, keskimäärin.

      Poista
  2. Koko käsite taitaa olla vasemmistodemarien keksimä hämäävä termi toteuttaa wokea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleisen tasa-arvoisuusperiaatteen luulisi riittävän jokaiselle, mutta ei näköjään riitä.

      Poista