torstai 29. elokuuta 2024

S Facebook ei useinkaan poista alustaltaan selviä rahahuijauksia, osa 4

Meta ei vastannut Ilta-Sanomien yhteydenottoihin.

Kaksi IS:n ilmiantamaa sivustoa läpi käyneen sosiaalisen median asiantuntijan Harto Pöngän mukaan kyse on ilmiselvistä huijauksista, jotka Facebookin pitäisi poistaa omatoimisesti.

– Näitä huijauksia on ollut Facebookissa vuosikausia. On tosi outoa, ettei Facebook ole saanut näitä kuriin. Oudommaksi menee se, että Facebook ei puuttunut tapauksiin edes ilmiannon jälkeen, Pönkä toteaa.

[Näin oli lausuttu Ilta-sanomat -lehdessä 19.5.2024 julkaistussa artikkelissa Ilmiannoimme 10 Facebook-huijausta – sitten törmäsimme todella vasten­mieliseen ilmiöön.]

[Rahaa vievät huijaukset ovat minulle tärkeä syy siihen, että kannatan sitä, että ei-kaupalliselta pohjaltakin toimivien sosiaalisen median alustojen tulee hankkia riittävä rahavirta siihen, että ne voivat poistaa selviä huijauksia. Tarvitaan jonkin verran myös palkattuja työntekijöitä asiaa hoitamaan.]

2 kommenttia:

  1. Alati enemmän vaikuttaa siltä, ettei aikuisella ihmisellä ole mitään syytä mennä Vaspuukiin:
    mitään osoitettavaa hyötyä ei ole, haittoja sitäkin enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä semmoinen portaali, josta saa kaikki haitat.

      Joku siisti, asiallinen ja kiva "vastaava" palvelu olisi kuitenkin kiva olla olemassa. Mutta en minä itse sellaistakaan enää käyttäisi mitä luultavimmin. Minä olen jo nähnyt maailman.

      Valitettavasti minun pitää käytännön syistä olla edelleen kahdessa pikaviestinpalvelussa. Onneksi ne eivät ole yhtä huonoja kuin Vaspuuk.

      Poista