sunnuntai 11. elokuuta 2024

S Simone Weil oli fiksu "kommunisti"

”Punaisena Simonena” tunnettu Weil on kommunisti, joka antaa opettajan palkastaan ison osan hädänalaisille. Hän raivostuttaa tovereitaan kritisoimalla työväenliikettä ja hylkää lopulta puolueen.

Jo vuonna 1933 Weil kirjoittaa äidilleen Neuvostoliiton tapahtumista:

”Magnitogorskin kaltaisissa kaupungeissa – kaupungissa, jossa ei ole työttömyyttä – voi nähdä ihmisten kaivavan mätiä perunoita maasta paljain käsin ja syövän niitä raakana.”

Tietonsa hän saa puhumalla venäläisten pakolaisten kanssa.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 28.7.2024 julkaistussa Jutta Sarhimaan kirjoittamassa kolumnissa Filosofi kuoli nälkään 34-vuotiaana ja oli vaipua unholaan – Hän ansaitsee tulla löydetyksi.]

[Toisaalla kolumnissaan kirjoittaja kertoo Weilin osallistuneen Espanjan sisällissotaan voimakkaasta likinäköisyydestään huolimatta. Ja myöskin ennen toista maailmansotaa Weil oli aloittanut työt pariisilaisessa metallitehtaassa, koska hän halusi tietää, miltä sorto tuntuu.]

[Simone Weilistä (1909-1943) on olemassa Wikipediassa artikkeli. Melko täysinäinen filosofi hän ehti kyllä olla elämänsä lyhyestä kestosta huolimatta.]

2 kommenttia:

  1. Simone oli niin vaikea-asteinen änkyräkommunisti, että oli lopulta riidoissa jopa kaikkien muiden kommunistien kanssa.
    Siitä on jo vaikea panna pahemmaksi.

    Tai no, anarkistihan tuo oli.
    Omaa häiriintyneisyysluokkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä taas Valta kuuluu kansalle -puolue on lisääntynyt jakaantumalla.

      Poista