torstai 15. elokuuta 2024

S Putinin suurehkoksi edennyt todellisuudentajun puute

Lassila korostaa kaiken perustana olevan lojaalius johtajaa kohtaan. Sekä tietojen antamisesta sekä niiden panttaamisesta.

– Toimijat, kuten Gerasimov, osaavat hyvin ennakoida, mitä Putin haluaa kuulla.

– Ja Putin ei todellakaan halua kuulla sitä, että Ukraina kykenee tähän (Kursk-operaatioon).

Lassilan mukaan Putinille syötetään kaikissa tilanteissa liturgiaa, joka on absoluuttista ja refleksinomasta valehtelua. Tämän hän muokkaa omaksi totuudekseen.

– Putin luo sodan kehityksestä kuvaa, joka on täysin irrallaan todellisuudesta. Ja asettaa erilaisia vaatimuksia ja alemmat toimijat niitä parhaansa mukaan yrittävät toteuttaa.

[Näin oli lausuttu Ilta-sanomien sivuilla 13.8.2024 julkaistussa Antti Virolaisen kirjoittamassa artikkelissa Tutkijalta tyly arvio Putinin lähipiiristä – ”Pistooli ohimolla”.]

[Putinilla vaikuttaa todellisuudentajun puute edenneen varsin suurehkoksi. Tilanne muistuttaa sikäli Hitlerin tilannetta vuoden 1940 jälkeen. Hitlerillä tosin asiaan vaikutti myös suurenmoinen huumeiden käyttö, joka oli alkanut vuonna 1936 hänen, kovin lääkäripelkoisen ihmisen, tavattua taitavan Theo Morell -nimisen lääkärin, joka osasi pistää injektioruiskulla hellästi.]

[Minusta on selvää, että kenen tahansa autokraatin tulee pitää läheisyydessään vähintään yhden kykenevän, tiedonhaluisen ja rehellisen ihmisen, joka haluaa kertoa hallitsijalle ainoastaan totuuden. Tämä voi olla autisti taikka jonkinlainen narri. Narreja saatettiin käyttää tähän tarkoitukseen keskiajalla Euroopassa. Mutta sellaista ihmistä tarvitaan diktatuureissa. Diktaattorin terveemmälle suhtautumiselle on elintärkeää se, että on olemassa yksi ihminen, jota hän ei anna kiduttaa, pistää vankilaan tai vankileirille taikka teloittaa, kun tämä kertoo hänelle totuuden. Myöskään totuudenkertojan omaisuuden riistäminen ei ole suositeltavaa.]

4 kommenttia:

  1. Näinhän liikaa valtaa saaneille käy. Kukaan ei uskalla kertoa totuutta ja stten käy ennenpitkää huonosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen ruhtinaiden hoveissa oli sentään saattanut olla palkkalistoilla narreja.

      Poista
  2. Vidkun Quislingin mielikuvitushallituksen mielikuvitusoikeusministeri Sverre Riisnæs lausui kerran tälle:
    "Minusta tuntuu, että saksalaiset pitävät sinua pilkkanaan...kuten koko Nasjonal Samlingia..."

    Putler tarvitsisi rinnalleen samanlaisen ministerin.

    VastaaPoista