tiistai 20. elokuuta 2024

S Apocalyptic Rites oli hyvinjärjestetty tapahtuma, joka hyväksyi idiootit mutta kielsi kusipäät

Huomionarvoista koko tapahtumassa oli se, miten hyvin se oli järjestetty ja miten häiriötekijät loistivat poissaolollaan. Paikan päältä sai koko ajan laadukasta lämmintä ruokaa, jätteet kerättiin tehokkaasti pois, äänentoisto toimi ja käymälöiksi oli rakennettu kolme tukevaa puuseetä. Iltaisin promillemäärän noustessa saattoi syntyä kärhämiä, mutta kaikelta vakavalta oli vältytty. Koko Ritesin historian ainoa vakavampi väkivaltatapaus oli sattunut eräänä vuonna, kun joku oli onnistunut puukottamaan itseään naamaan.

”Meillä on täällä oikeastaan vain yksi sääntö”, tuttu järjestysmies sanoi. ”Älä ole kusipää. Idioottikin saa olla, mutta kusipäisyydestä tulee porttikielto.” Kusipäitä varten oli tänä vuonna alueelle tuotu paikallisen käsityöläisen valmistama jalkapuu, mutta sille oli käyttöä vain humorististen valokuvien rekvisiittana. Muutoin siihen, mitä alueella sai tehdä, suhtauduttiin vapaamielisesti. Yksi saksalaisista vieraista oli perjantai-iltana tullut kysymään kohteliaasti järjestäjiltä, saako täällä polttaa Koraanin. Lupa oli myönnetty. 

[Näin oli lausuttu 10.9.2023 Sarastus-verkkolehdessä julkaistussa kauhistuttavan kirjailijan Timo Hännikäisen kirjoittamassa artikkelissa Pelkoa ja inhoa Savossa.]

[Koraanin polttaminen on ihan yhtä väärin kuin Hitlerin Taisteluni-kirjan polttaminen.]

2 kommenttia:

  1. Ureokefalia on totisesti kelju vaiva, joka rasittaa enemmän siitä kärsivän ympäristöä kuin potilasta itseään.
    Koraanin polttaminen sen sijaan ei missään nimessä ole sallittua, sillä islam ei ole hävinnyt omaa maailmansotaansa toisin kuin der Adolf.

    VastaaPoista