torstai 15. elokuuta 2024

S Alternative für Deutschland on saanut Saksassa kunnian edustaa kaikkea väärinajattelua

Liittovaltion poliittisesta kasvatuksesta vastaa valtion virasto Bundeszentrale für politische Bildung. Selvää on, että katsotaan olevan olemassa myös poliittisia rikoksia ja mielipiderikoksia.

Vaikka AfD:n toiminnassa ja päämäärissä ei ole voitu havaita mitään rikollista, on siihen kohdistettu vaino lähes totaalista. Kun sen edustaja kerran valittiin korkeaan virkaan, mitätöi itse Merkel valinnan vastoin perustuslakia.

Saksassa on ollut pienimuotoista uusnatsienkin liikehdintää, mutta se on sangen marginaalista ja niinpä paremman puutteessa ponnistelut on keskitetty juuri AfD:tä vastaan. Se on saanut kunnian edustaa kaikkea väärinajattelua ja sen pelkkä koskettaminen aiheuttaa stigman. Puolueella on ollut ja lienee vieläkin oma juutalaisjaostonsakin, mutta Juutalaisten keskusneuvosto on paheksunut moista ilmiötä… 

[Näin oli lausuttu Timo Vihavaisen blogissa 7.12.2023 julkaistussa merkinnässä Katse Saksaan!.]

2 kommenttia:

  1. Yksi ja toinenkin on peräänkuuluttanut Suomeen perustuslakituomioistuinta.
    Saksassa sellainen on, eikä se estänyt Mutti Angelaa rikkomasta perustuslakia.

    Onpa sellainen myös kansalaisoikeuksien suurvalloissa Moskoviassa ja Kiinassa.
    Sen sijaan yhdessäkään Pohjoismaassa ei ole.
    Että semmonen tuomioistuin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei palvota perustuslakia toisin kuin Yhdysvalloissa. Siksi sen noudattamisenkin kanssa voi olla vähän niin ja näin.

      Poista