tiistai 30. heinäkuuta 2024

S Pukeutumisen ei pitäisi vaikuttaa ihmisen kohteluun

 Hartikka pitää pienen mietintätauon.

– Ei sen näin pitäisi mennä, hän sanoo.

Pukeutumisen ei Hartikan mielestä tulisi vaikuttaa siihen, kuinka muut ihmiset kohtelevat. Hänelle on kuitenkin kertynyt omakohtaista kokemusta siitä, miten paljon vaatteilla on merkitystä.

– Ihmiset tekevät alitajuisesti arvion toisesta ihmisestä parin ensimmäisen sekunnin perusteella. Silloin sillä on väliä, miltä näyttää.

[Näin oli lausuttu Ilta-sanomat -lehdessä 15.7.2024 julkaistussa Samppa Raution kirjoittamassa artikkelissa Hyvästit huppareille, jossa kerrotaan Henri Hartikasta, joka oli muuttanut pukeutumistyyliään täytettyään 30 vuotta.]

[Minä taas olen 50 vuotta täytettyäni alkanut huomata itsessäni pieniä konservatiivisia piirteitä... Olen jättänyt wanhan mustan vihapuhetakkini, johon olin kiinnittänyt kaiken maailman törkeyksiä, sittemmin naftaliiniin. Tosin asiaan oli vaikuttanut sekin, että takin väri oli ainakin paikka paikoin jossain määrin kulunut pois. Ärsyttävää, kun mustan takin "alta" paljastuu punainen väri. Ja tämä ei ole mikään poliittinen kannanotto. Minua oli alkanut myös ärsyttää takissa se, että sen monituiset velkrotarrapinnat tapasivat tarttua kaiken maailman asioihin, ja se, että takin kangasmerkit osuivat joka paikkaan ahtaissa tiloissa ollessa.]

[Olen alkanut myöskin aprikoimaan, että paholaisenmustan värin sijaan voisin alkaa pukeutua enemmän vaaleisiin väreihin.]

[Paidat ja kalsarit minulla toki ovat aina saaneet olla ihan minkävärisiä vain...]

[Mutta joka tapauksessa minulle(kin) on selvää, ettei ihmisen pukeutumisen pitäisi vaikuttaa siihen, kuinka häntä muut ihmiset kohtelevat. Se, että näin ei kuitenkaan ole, tarkoittaa sitä, ettei tasa-arvoa ole vielä saavutettu.]

3 kommenttia:

  1. Vaatteet tekevät miehen ja hiukset naisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se taitaa sitten olla. Olemme kaukana tasa-arvosta.

      Poista
    2. Länsimainen miehen puku on hyvin epämukava käyttää, koska sen tarkoitus on tasapäistää sen käyttäjät heidän seistessään:
      leikkaus ja olkatoppaukset siloittavat niin muskelit kuin mahamakkarat.

      Poista