keskiviikko 26. kesäkuuta 2024

S Propagandalla ja indoktrinaatiolla on tärkeä rooli totalitarismissa

Arendt on ajankohtainen myös kirjoituksissaan totuudesta ja propagandasta. Hän kehitti muun muassa ajatuksen uudesta ihmisoikeudesta, oikeudesta totuuteen.

Arendtin mukaan Hitlerin ja Stalinin diktatuurit kasvoivat populistisista joukkoliikkeistä voimakkaan propagandan avulla.

Propagandalla on tärkeä rooli totalitarismissa. Sen pitää osoittaa, että hallitsevan ideologian esittämät ennustukset käyvät toteen. Propaganda tukee valtapuolueen luomaa kuvitelmaa tekemällä mahdottomaksi erottaa fakta ja fiktio toisistaan. Stalinin Neuvostoliitossa propaganda oli pitkälti suunnattu ulkomaille. Omaan kansaan kohdistettiin voimakas indoktrinaatio.

Arendt kirjoitti, ettei totalitaarisen hallinnon ihanteellinen alamainen ole ”vannoutunut natsi tai vannoutunut kommunisti”, vaan ihminen, jolle totuuden ja valheen välillä ei ole eroa. 

[Näin oli lausuttu Ilta-sanomat -lehdessä 30.7.2023 julkaistussa Jouko Juonalan kirjoittamassa artikkelissa Suomessa tapahtui iso muutos, arvioi tutkija – ”Rasistit ovat tulleet kaapista ulos”.]

[Saksanjuutalainen-yhdysvaltalainen filosofi Hannah Arendt (1906-1975) oli puhunut "pahan arkipäiväisyyhdestä". Tämä on herättänyt suurta vihastusta, ja sitä on laajalti pidetty huonona siirtona. Koska ihmisten on usein vaikea uskoa, että ihan tavalliset ihmiset voivat kyetä suureen pahuuteen. Ihmiset haluavat mieluummin ajatella, että pahat ihmiset ovat pikemminkin jonkinlaisia kummajaisia tai avaruudesta joko kuvitteellisesti tai tosiasiallisesti ilmestyneitä olentoja. Oikeasti he ovat ilmestyneet olemaan ihmiskunnan geenialtaasta ja kulttuurisesta moninaisuudesta. He ovat ihmisiä siinä missä muutkin.]

2 kommenttia:

  1. Ihminen, jolle totuuden ja valheen välillä ei ole eroa.
    Se kuvaa erinomaisesti noita itseään toimittajiksi kutsuvia joukojuonaloita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Aktivismi elämänasenteena on päivän sana.

      Poista