Totalitaariset hallitukset tekivät aikoinaan parhaansa osoittaakseen olevansa kilpailevan totalitarismin vastakohta ja Kominternin ohjaama ”kulttuuriliike” oli hyvä esimerkki siitä, miten kritiikki toista totalitarismia kohtaan voitiin vaientaa sitouttamalla intellektuellit taistelemaan kaikin keinoin sen kilpailijaa vastaan.
Suomesta muistamme hyvin Olavi Paavolaisen hieman snobbailevat matkakirjat, joissa hän kuvaili milloin Hitlerin Saksaa, milloin Neuvostoliittoa (ks. Vihavainen: Haun pilnjak tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com) ). Jälkimmäinenhän tosin ilmestyi pitkällä viiveellä. Kummassakin tapauksessa kuvauksissa oli sekä innostunutta eläytymistä että myös ainakin jonkinlaista pyrkimystä kriittisyyteen.
Paavolainen oli ajan virtausten haistelija eikä liene liioittelua pitää häntä myös tuulenhaistelijana. (ks. Vihavainen: Haun paavolainen tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com) ). Joka tapauksessa hän oli yksi niistä, jotka haluttaessa voitaisiin lukea myös natsismin tukijoiksi useastakin syystä. Itseäni moinen luokittelu ei kiinnosta. Sen sijaan pidän häntä huomionarvoisena aikakautensa tarkkailijana, joka ei yksipuolisesti joutunut toisen totalitarismin lumoihin, vaan ihaili molempia vuoron perään.
[Näin oli lausuttu Timo Vihavaisen blogissa 7.12.2023 julkaistussa merkinnässä Katse Saksaan!.]
Paavolainen oli tasapuolisempi kuin kollegansa George Orwell, joka ihaili ensin stalinismia mutta siihen tutustuttuaan ja petyttyään siirsi ihailunsa trotskilaisuudelle, hitlerismin sijaan.
VastaaPoistaKyllä. Trotskilaisuus ei onneksi ollut hallitseva ideologia yhdessäkään maassa.
Poista