Kirkon suuria oivalluksia oli pitää ihmeparantumiset kurissa. Näin ne eivät kärsineet inflaatiota, vaan lääketieteellisin perustein todellisiksi ihmeiksi todetut muutamat harvat parantuneet nousivat suureen arvoon – heistä tuli kuuluisuuksia ja pyhimyksiä.
Lourdesiin liittyvissä tutkimuksissa puhutaankin mieluummin mini-ihmeistä, henkilökohtaisesti koetuista parantumisen kokemuksista, joiden toteamiseen ei tarvita lääketieteellisiä tutkimuksia. Siis juuri sellaisia pieniä yhteisöllisiä ihmeitä, joita esimerkiksi O´Sullivanin elokuva Ihmeiden äärellä hellyttävästi kuvaa.
Samaa toteavat myös Utriainen ja Vesala, joiden mukaan ”oman aikamme pyhiinvaeltajat tosiasiassa harvemmin hakevat minkäänlaista ihmeparannusta vaan pikemminkin ”holistista hyvinvointia” ja omaehtoisia henkisyyden, terapian tai voimaantumisen kokemuksia niin kehon kuin mielen tasolla”.
[Näin oli lausuttu Vartija-verkkolehdessä 27.5.2024 julkaistussa Hannu Kuosmasen kirjoittamassa artikkelissa Lourdes: Paimentytön näky ja miljoonien kuviteltu kokemus.]
[Asiaan jotenkin liittyen, itse julkaisin aikoinaan blogimerkinnän, jossa ilmoitin vakaumukseni olevan, että Jumala vaikuttaa ainoastaan ihmisen mieleen. Valitettavasti en sitä nyt tähän hätään onnistunut löytämään.]
Tunteehan moderni lääketiedekin ihmeparantumiset:
VastaaPoistapotilaalle on diagnosoitu syöpä ja elinaikaa enintään vuosi, todennäköisesti vähemmän.
Seuraavalla käynnillä hän onkin täysin terve!
Halleluja?
Ei vaan virheellinen diagnoosi.
Potilasta ei välttämättä kovin naurata, jos on ehtinyt jo myydä kaiken omaisuutensa viettääkseen sen lyhyen loppuelämänsä maailmanympärimatkaillen.
Joo, kyllä. Toisaalta joskus voi tapahtua ihan suurten lukujen lain mukaan jo luonnollisista syistä ylen ihmeellisiä asioita. Sellaisten lukumäärä on vain sitten kovin pieni.
Poista