S Natseja voi olla vaikea esittää yksilöinä

Toista maailmansotaa ja natseja käsittelevien elokuvien kohdalla on aina suurena riskinä se, että aiheeseen suhtaudutaan liian voimakkain tuntein, jotka synnyttävät tekijöissä ja aiheen käsittelijöissä jyrkkiä mielipiteitä, yleispäteviä oletuksia, alleviivaavaa osoittelua ja iättömän toivotonta julistusta universaalista pahasta ja hyvästä. Toisin sanoen saksalaisten kuuluisimmat hirmutyöt toisessa maailmansodassa pystytään harvoin esittämään sellaisessa valossa, joka ei kehottaen osoittaisi katsojalle mitään tiettyä ajatussuuntaa tai moraalia.

Tällaisesta epätavallisemmasta käsittelytavasta toimii esimerkkinä Polanskin puolanjuutalaisten vainoja kuvaava henkilökohtainen elokuva Pianisti (The Pianist, 2002), jonka lopussa kohtaamme odottamattoman saksalaisen upseerihahmon. Universaalin ja absoluuttisen pahan sijasta kohtaamme ihmisen, yksilön. Toki tuokin yksilö edusti tiettyä ryhmää, mutta edelleen hän oli yksilö ja täten eri asia kuin ryhmänsä ja absoluuttisuus.

[Näin oli lausuttu Elitisti-sivustolla 7.4.2008 julkaistussa Juho Malaninin kirjoittamassa arvostelussa | Elem Klimovin (1933-2003) ohjaamasta vuonna 1985 valmistuneesta elokuvasta Tule ja näe.]

[Juutalaisten pelastajana tunnettu tehtailija Oskar Schindler (1908-1974) oli myöskin yksilö, vaikka hän oli natsi. Schindler sai jostain syystä päähänsä ruveta kesken sota-ajan vaikeuttamaan natsien toimeenpanemaa juutalaisten kansanmurhaa, vaikka se vaaransi sekä hänen vapautensa että henkensä. Monet muut natsipuolueen jäsenet ja kannattajat toki sitten taas olivat mukana joukkotuhoamisessa enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Schindler piti toki rinnassaan suurikokoista natsihakaristiä, mutta onneksi hän oli meidän puolellamme.]

[Olin muuten (jo) 1980-luvulla lukenut Thomas Keneallyn (s.1935) vahvasti tositapahtumiin ja tosiasioihin perustuvan romaanin Schindlerin lista, johon paljon myöhempi samanniminen Steven Spielbergin ohjaama elokuva vuosimallia 1993 perustuu.]