Sekä Paavo Yli-Vakkurin että Kauko Sarasteen muistoissa heijastuu elämänmittainen järkytys ja kauhu. Voi luonnehtia, että Neuvostoliiton keskitysleireillä ei mikään epäinhimillinen jäänyt vieraaksi, ihmisarvo painui alle nollan ja selviytyminen oli sattumaa.
Kärsimys ei jalosta, kuten Saraste muisteli: ”Mitä pitemmälle aika kului, sitä vähemmän tärkeiltä tuntuivat meidän vanhat arvomme.”
[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 8.6.2024 julkaistussa Veli-Pekka Leppäsen kirjoittamassa artikkelissa Neuvostoliiton vankileireille joutuneista suomalaisista paljastui kylmääviä tarinoita, joka on esittely Ariela Säkkisen tietoteoksesta Pahinta oli kylmyys. Paavo Yli-Vakkurin vuodet sotavankina Neuvostoliitossa sekä Petri Sarasteen tietoteoksesta Isäni vaiettu sotavankeus.]
Isovenäläiset Putinin rohkaisemana haaveleivat taas mennyttä suurvaltaansa keksimällä vääryyksiä heitä kohtaan . Ja oikeutusta ties mihin.
VastaaPoistaTuli mieleen ison vihan aika n.300v. sitten. Varsinaisia teurastuksiakin tapahtui
Ei siis mitään uutta itärintamalta tällä hetkellä. Parempia aikoja odotellessa.
Niin. Tavallaan parempi olisi olla simpanssi.
PoistaEräällä historiafoorumilla kysyttiin oliko II maailmansodassa sotavangin kohtalo pahempi Saksan Gestapon vai Japanin Kempeitain käsiin joutuessaan?
VastaaPoistaVastaus oli että riippui vangista:
saksalaiset kohtelivat länsiliittoutuneita pääasiallisesti hyvin, kun taas Puna-armeijan vangit olivat pelkkää orjatyövoimaa.
Japanilaiset sen sijaan olivat kaikille vangeilleen tasapuolisen raakoja.
Ookei.
Poista