maanantai 10. kesäkuuta 2024

S Luottamus rapautuu, jos median ja yliopiston nähdään palvelevan liikaa jonkin tietyn ryhmän etuja

Myös luottamus lehdistöön ja koulutusta tarjoaviin instituutioihin on olennainen terveen yhteiskunnan kannalta. Jos media ja yliopisto nähdään palvelevan liikaa jonkin tietyn ryhmän etuja esimerkiksi harjoittamalla agendajournalismia ja tutkimukseksi naamioitunutta aktivismia, on ymmärrettävää, että luottamus näihin, aiemmin kansakuntaa yhdistäneisiin tekijöihin, sulaa. 

[Näin oli lausuttu Areipagi-sivustolla 27.9.2023 julkaistussa Olli-Pekka Vainion kirjoittamassa artikkelissa Kuinka maailma loppuu?.]

2 kommenttia:

  1. Luottamus länsimaisiin yliopistoihin on edelleen aivan liian korkea, vaikka sen pitäisi olla lopussa ja yliopistoissa lakaisemassa Suuret Luudat siivoten stalinistisen ongelmajätteen pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muualla Euroopassa "oikeistopopulistit" näyttävät olevan kovassa nosteessa. Vahinko vain, että joissakin näistä porukoista on jonkin verran Putin-mielisiä. Nekin saisi siivota pois. Tuskin venäläisen imperialismin tukeminen ja maan muu natsihenkisyys on Euroopan pienempien kansojen ja näiden nationalismin edun mukaista.

      Poista