lauantai 30. maaliskuuta 2024

S Suomalaisten tuhoamiseen Neuvostoliitossa liittyi myös kulttuurinen kansanmurha

Suomalaisten tarina Venäjällä huipentui vainovuosiin ja fyysiseen tuhoamiseen, johon liittyi myös kulttuurinen kansanmurha. Asiaa ei ole syytä kaunistella ja se on syytä tuntea myös meillä, jossa on vain ihmetellen katseltu Venäjällä nyt tapahtuvaa suomalaisten demonisointiin tähtäävää uudempaa mytologiaa, jossa venäläisten kansanmurhaa muka suorittikin pieni, mutta pirullinen kansamme.

Kirjoittaja katsoo, että myös suomalaisten kansanmurhan uhrien muistopäivää olisi syytä vuosittain kunnioittaa. Mahdollisia päivämääriä olisivat 27. tammikuuta ja 30. lokakuuta. Jälkimmäinenhän huomioidaan Venäjällä lukemalla silloin urien nimiä.

[Näin oli lausuttu Timo Vihavaisen blogissa 24.10.2023 julkaistussa merkinnässä Muuan kansanmurha.]

[Olen tuntenut yhden vanhemman inkeriläisen naishenkilön aikoinaan. Hän oli muistanut vielä suomen kielen muuttaessaan Suomeen. Mutta hän oli kokenut itse Neuvostoliiton kansallisuuksien uudelleenjärjestelyn. Tarkoitushan siinä oli mm. se, että etniset suomalaiset menettäisivät kielensä ja kulttuurinsa. Melko hyvin siinä sitten onnistuttiinkin.]

3 kommenttia:

  1. Tästäkin suomalaisiin kohdistetusta operaatiosta saisivat ottaa oppia ne, joiden mielestä itsenäinen suomalainen kansallisvaltio ei ole minkään arvoinen ja suomalaisuuskin pelkkää topeliaanista sepitettä.

    VastaaPoista