keskiviikko 28. syyskuuta 2022

S Ihmisoikeusrikkomukset Iranissa

Jahangiri sanoo, että olisi tärkeää saada Eurooppa ja muut maat yhtenäisesti vastustamaan ihmisoikeusrikkomuksia Iranissa. Kaikilla solidaarisuuden osoituksilla on nyt tärkeä rooli.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 28.9.2022 julkaistussa Eleonoora Riihisen kirjoittamassa uutisartikkelissa Iranin protestit herättävät Ali Jahangirissa toivoa muutoksesta entisessä kotimaassaan: ”Tilanne eskaloitunut ennen näkemättömällä tavalla”.]

[Tällainen solidaarisuuden osoittaminen tosin voisi tehdä muslimeita surullisiksi. Sitten taas Matti Vanhanen joutuisi pyytelemään anteeksi.]

2 kommenttia:

  1. Ellen vallan väärin muista, tällä Jahah-Alilla on vuosien mittaan ollut aika paljon halveksivaa sanottavaa Perussuomalaisista, joka kuitenkin on ainoana Suomen merkittävänä puolueena nostanut äänensä Iranin ja muidenkin muslimivaltioiden ihmisoikeusloukkauksia vastaan.

    Muiden puolueiden taholta on kuultu joko hiljaisuutta tai avointa myöntyväisyyttä, kuten feministiministerit ja muuan entinen presidentitärkin vetäessään nöyrän kuuliaisesti rätin päähänsä iranilaismiehen edessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä johtuu varmaankin siitä, että Suomessa kulttuurityöntekijän on vaikea saada tehtyä palkallista työtä, ellei ole satraappien mielisuosiossa. Tämä on raamatullinen sana, mutta silti.

      Muistan ikuisesti, kuinka eräs suomalainen koomikko oli pitänyt aikoinaan humoristista peliarvostelublogia, jota luin ja kommentoin mielelläni. Mutta henkilö oli sitten ilmeisesti saanut vainun satraappien tuulesta ja ruvennut mukautumaan siihen. Hän myös perusti uuden peliarvostelublogin, joka ei ollut mielestäni enää läheskään samassa määrin hauska kuin hänen alkuperäinen bloginsa oli ollut.

      Poista