tiistai 6. syyskuuta 2022

S Mikä sitten vei The Hynemanin Myytinmurtajiin yhteistyöhön Adam Savagen kanssa

Säntillisyys, hyvä työn jälki ja maine johtivat siihen, että Hyneman kutsuttiin koekuvausten kautta tekemään Myytinmurtajat ohjelmaa yhdessä Adam Savagen kanssa.

Kuten aiemmin todettua, räjähdykset, joita ohjelmassa paljon tehtiin, eivät Hynemania kiinnostaneet. Niitä tehtiin hänen mukaansa, koska ne olivat näyttävää televisioviihdettä. Ohjelman myötä Hyneman sanoo kuitenkin oppineensa paljon tieteestä ja kiinnostuneensa siitä aiempaa enemmän.

Käytännönläheisemmin voisi kai sanoa, että hän kiinnostui asioiden ratkaisusta. Sitä sekä tuotteiden ja palveluiden kaupallistamista Hyneman aikoo opettaa myös Lappeenrannan opiskelijoille. 

[Näin oli lausuttu Seura-lehden sivuilla 27.1.2022 julkaistussa Jukka Hiiron kirjoittamassa artikkelissa Myytinmurtajien Jamie Hynemanin nuoruudessa hippiliike eli kultavuosiaan – Tuleva propellipää karkasi 14-vuotiaana kotoaan: ”Se oli mahtavaa aikaa”.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti