perjantai 9. syyskuuta 2022

S Kvalitatiivinen masturbaatiotutkimus

Tuore tapaus Iso-Britanniasta tarjoaa varoittavan esimerkin tieteellisesti kyseenalaisen kulttuurintutkimuksen haitallisuudesta. Laadulliseen tutkimukseen keskittyvä yhteiskuntatieteellinen aikakauslehti Qualitative Research julkaisi artikkelin, jonka kirjoittaja kuvailee miltä hänestä tuntui masturboida katsellessaan japanilaisia sarjakuvakirjoja, joissa kuvataan alaikäisten poikien seksuaalista hyväksikäyttöä.

Asianomainen ruotsalaistutkija tekee väitöskirjaa Manchesterin yliopiston kulttuurintutkimuksen laitoksella. Artikkelista närkästynyt konservatiivisen Tory-puolueen kansanedustaja laittoi sosiaaliseen mediaan viestin, jossa hän kysyi, miksi veronmaksajien tulisi rahoittaa tällaista tutkimusta. Hänen mukaansa korkeakoulut satsaavat jo aivan liian paljon resursseja humanististen ja yhteiskuntatieteellisten alojen tukemiseen. Yhdyn brittipoliitikon näkemykseen kyseisen artikkelin arvosta: aihe on puistattava ja tutkimuksen tieteellinen merkitys on olematon. Mutta pidän valitettavana, että tällaiset pseudotieteelliset rimanalitukset pilaavat koko yhteiskuntatieteellisen – ja erityisesti laadullisen – tutkimuksen maineen.

Tämä kvalitatiivinen masturbaatiotutkimus herätti negatiivista huomiota myös tiedeyhteisön sisällä. Monet laadulliseen tutkimukseen erikoistuneet tutkijat ottivat etäisyyttä eettisesti ja metodologisesti kyseenalaiseen artikkeliin. Lopulta lehden päätoimittajat päättivät vetää artikkelin pois. Heidän perusteluissaan selitetään, että ”kaksi tutkimusalan kansainvalistä asiantuntijaa olivat suositelleet tutkimuksen julkaisua sen akateemisten ansioiden johdosta”. Suomen Akatemian byrokraattien tavoin masturbaatio-artikkelin julkaisseet päätoimittajat sysäsivät vastuun anonyymeille ”kansainvälisisille asiantuntijoille.” Mutta eikö ole aivan selvää, että systeemi, joka valitsee ja kuuntelee tällaisia asiantuntijoita on itsessään kelvoton?

[Näin oli lausuttu Verkkouutisissa 8.9.2022 julkaistussa Jukka Savolaisen kirjoittamassa katsauksessa Vääryystutkijoiden höpötiedettä saa pilkata. Savolainen on sosiologian ja kriminologian professori Wayne State -yliopistossa Yhdysvalloissa.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti