#MinäTutkin oli monella tapaa riemastuttava ja onnistunut tempaus. Itselleni tuli suorastaan patrioottinen olo kohdatessani niin monta korkeatasoista kotimaista tutkimushanketta. Mutta jos kampanjaa tarkastellaan alkuperäisen, HS:n pääkirjoituksesta lähteneen kysymyksenasettelun kannalta, niin #MinäTutkin vei tiedekeskustelun harhapoluille. Kysymys ei nimittäin koskaan ollut siitä tehdäänkö Suomessa merkittävää tutkimusta. Varmasti tehdään ja paljon. Mutta kuten toimittaja Puopolo totesi: “Jos kysytään, mitä hyötyä suomalaisille veronmaksajille on kirgisialaisen kurkkulaulannan tutkimisesta, vakuuttava perustelu ei ole, että koronaan kehitettiin rokote laadukkaan lääketieteellisen perustutkimuksen takia.”
Itse en toki ole sitä mieltä, että kaikkien tutkimusten pitäisi olla “hyödyllisiä” – mitä se nyt ikinä tarkoittaakaan. Kannatan tieteellisen tutkimuksen autonomiaa, mukaan lukien puhtaaseen uteliaisuuteen perustavaa “hyödytöntä” tutkimusta. Yksi tällaisen tutkimuksen kriteeri on uuden ja arvokkaan tiedon tuottaminen. Tutkimuksen tulee vastata jonkinlaiseen tiedon intressiin, mikä tarkoittaa muun muassa sitä, että tutkimuskysymys on jollakin tapaa mielekäs eikä triviaali tai absurdi. En esimerkiksi rahoittaisi tutkimusta, jossa pyritään ratkaisemaan yhtälön (X + 2 = 4) arvoitus tai jossa tarkastellaan Paula Koivuniemen laulu-uraa astrofysiikan näkökulmasta.
[Näin oli lausuttu Verkkouutisissa 8.9.2022 julkaistussa Jukka Savolaisen kirjoittamassa katsauksessa Vääryystutkijoiden höpötiedettä saa pilkata. Savolainen on sosiologian ja kriminologian professori Wayne State -yliopistossa Yhdysvalloissa.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti