Justinianuksen toimeenpanemat vainot olivat aikalaisen, historiankirjoittaja Prokopioksen silmissä sokeeraavia, osoittivat tuntemattomuutta ja vaikuttivat mielivaltaisilta (Proc. HA 11,14–36; 19,11). ”Hän ei pitänyt sitä [tappamista] murhana, jos uhrit eivät olleet hänen uskoaan” (Proc. HA 13,8). Näyttämättä tunteitaan hän antoi salaisesti käskyjä toisinajattelijoiden surmaamisesta ja heidän omaisuutensa takavarikoinnista (Proc. HA 13,2).
Justinianus otti dogmaattisen totuuden vakavasti, eikä hänen valtakunnassaan ollut sijaa toisinajattelijoille. Justinianus piti keisarikuntansa uskonnollisia vähemmistöjä ulkopuolisina. Maailma olisi hänen mielestään parempi ilman heitä.
On huomattavaa, että Justinianuksen säälimättömyys rajoittui ”vain” teologisiin vihollisiin. Henkilökohtaisia vihollisiaan kohtaan hän osoitti suurta laupeutta. Hän armahti keisari Anastasioksen (491–518) veljenpojan Proboksen, joka oli osallistunut keisarin vastaiseen kapinaan vuonna 532. Samoin hän armahti Artabaneksen, joka suunnitteli keisarin murhaamista Justinianuksen puolison Theodoran kuoleman jälkeen vuonna 548. Voitetulle vandaalikuninkaalle Gelimerille annettiin maatila Vähän-Aasian Galatiassa (Honoré 1978, 23, 30).
[Näin oli lausuttu Tieteessä tapahtuu -lehdessä 24.2.2022 julkaistussa Pekka T. Heikuran kirjoittamassa artikkelissa Keisari Justinianus ja toisinajattelijoiden vainot.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti